Jenna-Marie Laine: Matintytär

Omakustanne

Jenna-Marie Laine on laulaja/lauluntekijä, joka on myös osa Tanssiva Karhu -yhtyettä. Siinä missä karhut soittavat folkahtavaa musiikkia sähköisemmin, vaihtelevin sävyin ja painotuksin, on Laineen toinen sooloalbumi puhtaampaa, akustisempaa ja asettuneempaa folkkia. Keskiössä ovat nainen äänineen, sekä häntä eri tavoin säestävät akustiset soittimet, moneen taipuva kitara etunenässä.

Matintytär on siis Laineen toinen sooloalbumi, jonka karsitut ja äärimmilleen riisutut muodot jättävät musiikillisesti kovin vähän varjoja ympärilleen. Laineen ääni laulaa sanat luonnollista viehättävyyttä ja välittömyyttä korostaen, sen suurempia maneereita siinä sivussa vältellen. Lauseissa on voimaa, joka ei vaadi huutamista, tai edes sen kovempaa kajauttelua. Tekstit ovat tätä hetkeä ja hetkessä syntyneitä ajatuksia, jotka toisinaan virtaavat enemmän tajunnanvirtamaisesti, toisinaan taas luonnostelevat yksityiskohtaisempia tarinan rakenteita ja teemoja.

Luonnosmaisuus heijastuu myös itse musiikkiin, joka tuntuu reagoivan sanoihin ja tekevän vain satunnaisesti irtiottojaan laulajan rinnalla. Ei sanoja aina tarvita on oiva esimerkki siitä, kuinka Laine pelailee samaan aikaan sanojen kanssa yhtäällä ja musiikki pääsee pienessä tuokiossa karkaamaan kauemmas. Yksikään raita ei ylitä kolmen minuutin ja 10 sekunnin rajaa, eikä venyttelyä toisaalta myöskään osaa kaivata, sillä biisit ovat toistuvasti ohikiitäviä tuokioita, pieniä maagisia piirejään ja ihmeitään.

Kuinka loppui yö hurmaantuu otsikkonsa hetkestä, kahden ihmisen välisestä latauksesta ja kyvystä iloita saadusta yhteisestä hetkestä. Vain aika soutelee verkkaisemmin samaa virtaa, kun taas Rikotut lupaukset nostaa esiin harvemmin vallalle pääsevän katkeruuden. Tai oikeammin enemmänkin harmituksen jo aikaa sitten tapahtuneista asioista, joita ei voi vielä jälkikäteenkään oikein ymmärtää. Olemme historiamme summia, myös niiden varjojen.

Matintytär on intiimi ja paljas joukko lauluja, ilmassa leijuvia tuokioita ja hetkittäin yllättävänkin vahvoiksi käyviä tunteiden vyyhtejä. Laine kysyy kysymyksiä, huomaa lähellään tärkeitä asioita ja osaa tunnustaa monet sydäntä liikuttavat voimat, myös rakkauden. Tämä kaikki tehdään vähäeleisesti, vaan etenkin taustojen painotuksissa ja sävyeroissa piilee kokonaisia maailmoja, jotka odottavat tulkitsijoitaan ja tutkijoitaan.