Monsters Of Pop, lauantai

Kolmas ja viimeinen päivä poppi-hysteriaa jatkoi edellisen päivän tapaan niiteillä. ”Tampereen paras graafikko-bändi”, taisi messeviä spiikkejä tarjoillut Janne Laurila kommentoida lelu-urkusoundia säröön sotkevaa I Was A Teenage Satan Worshipperia. Rumpukone pisti Artturissa tummanpuhuvasti ja lauantain varsin elektronis-painotteinen anti sai alkaa.

Rokkikasvot olivat unohtaneet napsauttaa valot päälle, mutta siitäkin huolimatta Worshipperit esiintyivät kyllä varmasti valoisimmissa sisätiloissa koskaan. Silti tunnelma oli heti katossa. Bassotaiteilija Nekrokitten ei kauaa lavalla viihtynyt, vaan soitteli enimmän osan aikaa lattialla. Ja kai My Lovin´ Martiankin olisi enemmän lähtenyt seilaamaan, mutta kun jonkun piti siihen mikkiinkin köhiä. Blackie Loveless keskittyi tutusti siihen lego-urkusoundiin. Valoisassa ja käytännössä tanssilattiattomassa baarissa teinisatanistien riehakkuus ei päässyt ihan oikeuksiinsa, mutta kaiken kaikkiaan keikka potki hyvin. Uuttakin matskua kuultiin Pandatronien ja Candy Candyjen joukossa. Vielä kun bändiltä irtosi myöhemmin illalla Jaloja tuliaisia riehakkaalle seurueellemme, niin eihän noita tyylikkäitä marginaaliuskonnon ex-harrastajia voinut kuin diggailla. She´s With The DJ!

Regina ei esiintynyt akustisesti, vaikka sellaistakin infoa oli pyörinyt. Desibelissäkin riehuvan Nissisen Samin bassolla vahvistettu elektro-pop-trio ei toki pistänyt samanlaista settiä kuin aikaisemmin, mutta vaikka lyömätaiteilija Rissanen soitti jopa conga-rumpuja, ei akustinen ollut ihan ensimmäinen sana joka tuli mieleen. Pääasiahan kuitenkin on että biisit toimii ja kyllä ne toimivat hyvin näin baaribändimuodossakin, vaikka Pykärin ja Nissisen kielet välillä soivatkin ikävän epävireisesti. Iisa Pajulan ääni oli joka tapauksessa pääsääntöisesti iskussa ja piti Reginan biisit Reginan tuttuina biiseinä, vaikka soittosovitukset välillä maalasivat ihan eri maailmoja kuin kuulaassa klubimaailmassa. Ja sen lisäksi että ne viimeisen puolen vuoden aikana mukana olleet taustatanssijat on jo useampaan kertaan nähnyt, eivät ne kyllä olisi Artturin lavalle mahtuneetkaan. Muutos oli siis ihan järkevä, vaikka toteutus ei ollutkaan vielä täysin sulava.

Ehkä parhaimmalta kuulosti Olisitko sittenkin halunnut palata, esimerkiksi Katso maisemaa kärsi vireen hakemisesta hiukan. Reginan kaltaisella yhtyeellä se tanssittavuus on sen verran vahva aspekti, että tällainen hivenen riisutumpi keikka vaatii maustelua bändin lisäksi myös kuulijalta. Tämän kokemuksen pohjalta voin kyllä suositella bändille baarikiertuettakin, jos yökerhomaailma alkaa tulla liian tutuksi. Toimii näinkin.

Illan tärkeimpiä pelaajia eivät olleet länsi-naapurin vieraat, kuten ne eivät olleet edellisenäkään päivänä. Elektronis-mausteista poppia soittava Most Valuable Players pisti toki ihan mielenkiintoisen setin hiukan utuista kevyttä poppia, jossa kuultiin puhaltimia, kieliä ja koskettimia. Gunnar Camnerin, Martin Hwasserin ja Hugo ja Ivar Lavettin yhtye jäi pienestä tilasta huolimatta hiukan etäiseksi. Kuten Le Sportilla edellisenä päivänä, se persoonallinen punainen lanka jäi hiukan hämärän peittoon. Ehkä eniten meiningistä kertoo, ettei juuri enempää muistikuvia jäänyt, vaikka keikkaa tuli vähintään sivusilmällä seurattua alusta loppuun.

Yo-talolla oli selkeästi hajanaisemmin väkeä kuin edellisinä päivinä. Mahtoiko kisaväsymys iskeä vai eikö illan yhden bändin tanssiannos houkutellut? Tummaa ja sykkivää elektro-funk-post punk-tanssinytkettä tarjoileva Boys Of Scandinavia ei vielä alkuvuodesta klubimuodossa saanut ihan parasta iskuaan esille, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon. Useammat festarikeikat ovat koulineet etenkin solisti Tuomo Kuusesta mukavan riehakkaan poseeraajan, jonka melko jylhää julistusta kelpaa nauttia. Elektroclash on sana, joka meikäläisen mielestä sopii tavallaan yhtä hyvin Worshipperin karkkiurku-säröilyyn kuin Skandinavian Hunks-poikien kuulaaseen konetanssitukseen. Good Looking, Why Do You Love Me? ja encorena kuultu You Could Never Be With Me pistivät erityisen hyvin, bändi näytti hyvältä kirkkaissa valoissa ja Teemu Metsälän ja Juhana Lahtisen tiukasti vyöryvä musiikki pisti jalkoja liikkeelle. Kylmyys olisi vain kylmää jollei meininki olisi näin riehakasta ja tanssi-aktiivista. Diggasin.

Bileet jatkuivat deejii-tahtiin ja Ok Popin Antit ja Uuden aallon vahvistukset pistivät taakia settiä. Niinpä Poppimonsterit kelpasi päättää hieman edellisiä iltoja pidemmällä kaavalla juhlineeseen diskoon, jossa Leila K. löi kättä The Curen kanssa. Niitä Yo-talon poppi-iltojen vakibiisejä ei tällä kertaa veivattu yhtään niin vahvasti, which was nice. Kaiken kaikkiaan Hausmylly, jaloviina, niittiranneke ja rantapyyhe-teemoja enemmän tai vähemmän sivunnut festivaali oli selkeä menestys niin kävijämäärän kuin esiintyjien annin puolesta. Ensi vuonna sitten Pirkkahalliin ja Ratinaan, mikäli Rokkikasvoilta jää voittoja jatkojen jälkeen...

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo