20.10.2006
Sub Popin muutos silkasta grungen vaalijasta laaja-alaiseksi vaihtoehtomusiikin tyyssijaksi on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Paikoitellen lafka on onnistunut löytämään marginaalista todellisia lahjakkuuksia (The Shins, The Helio Sequence, Rosie Thomas) ja paikoin sen laskelmat ovat menneet pahasti metsän puolelle (Wolf Eyes, Kinski). Lisäksi Sub Pop on vuosien varrella onnistunut haalimaan katalogiinsa joitain todella kovaa kaupallista potentiaalia hehkuvia akteja, joista ylitse muiden nousevat Hot Hot Heat ja Wolf Parade. Ns. ”vanhoista Seattle-parroista” firman mukana roikkuu ainoastaan ikinuori Mudhoney, joka viimeisellä parilla levyllään onkin osoittanut pieniä merkkejä uudelleen heräämisestä.
Acquired Taste sisältää laajahkon kattauksen Sub Popin nykyisen sukupolven videotuotannosta. Laadultaan se on aivan yhtä kirjava kuin esiintyjäkatraskin, sillä videoiden laatuskaala vaihtelee neronleimauksista täydelliseen taidepaskaan. Huomattavaa on se, että musiikin laatu ei useimmiten korreloi laadukkaan visuaalisen ilmaisun kanssa. Paras esimerkki tästä on huikean laadukkaita levyjä julkaissut The Shins, jonka videot ovat parhaimmillaan keskinkertaisia (Pink Bullets) ja huonoimmillaan täyttä huttua (New Slang).
DVD:n selkeimmistä onnistujista on esiin nostettava Rosie Thomas, The Helio Sequence, Postal Service ja Ugly Casanova. Tyylillisesti jossain Tori Amoksen suunnalla operoiva Rosie on itselleni uusi tuttavuus ja ainakin Pretty Dress-kappaleen perusteella neidon tuotantoon on paras perehtyä mahdollisimman nopeasti. Pelkistettyä soittovideota ja melankoliaan taipuvaa nukkeanimaatiota sekoittavaa pätkää kelpaa katsella useampaankin kertaan, kuin myös hiljaista naapurintyttömäistä seksikkyyttä huokuvaa Rosieta.
Muut kolme kärkivideota edustavat hieman kevyempää laitaa. Kaiken huippu on Ugly Casanovan pieru/kakka-huumorin sävyttämä Things A Don´t Remember, joka silkassa idioottimaisuudessaan on kaiken totisuuden keskellä varsin viihdyttävää katseltavaa. Vaikka videon ideointiin ei ole juuri aikaa tuhlattu, ei sen raikeässä ja sarjakuvamaisessa kuvallisessa ilmaisussa ole menty aivan helpointa reittiä. Postal Servicen ja Helio-duon videot ovat poikamaisia keppostelu/seikkailupätkiä, joiden budjetissa ei ole suuremmin tuhlailtu. Varsinkin jälkimmäisestä tulee vahvasti mieleen omassa nuoruudessa tehdyt hupivideot, joihin tyhjästä rungostä ja olemattomastä käsikirjoitukesesta huolimatta onnistuttiin aina lataamaan runsaasti toimintaa ja päätöntä kohellusta.
Dvd:n ammattimaisinta laitaa edustaa Franz Ferdinandin särmikkäämmältä pikkuveljelta muistuttavan Hot Hot Heatin No, Not Now. Vaikka yhtye ei olekaan noussut ounastelemaani suosioon, on sen pelimerkit viritetty optimaaliseen asentoon myös videopuolella. Vaikka HHH:n videoissa ei raha suoranaisesti haisekaan, ovat ne selkeitä poikkeuksia pääosin kotikutoisen materiaalin rinnalla. Tämäkin tosin vain vahvistaa Sub Popin kuvaa yhtenä harvoista monipuolisen ja oivaltavan musiikin julkaisijoista.
Jari Jokirinne
