Jyrockin perjantai

Suomen indie-piirien keväiseksi festivaalikauden varaslähdöksi vakiintunut Jyväskylän kaksipäiväinen sisäfestivaali Jyrock oli tutusti kattanut pöydän koreaksi. Järjestäjät olivat onnistuneet kokoamaan muutamien mielenkiintoisten ulkomaan vieraiden ohella paikalle juuri festarin aikana ajankohtaisen kotimaisen tähtisikermän – aina hissuttelupopista vaskiseen maniaan. Desibelin Tuomas Tiainen ja Ilkka Valpasvuo tarkastelivat kattausta välillä hyvinkin kriittisesti, mutta valtaosin melko mukaan heittäytyvällä innolla.

Jyrockin suurin ongelma tuntuu vuodesta toiseen olevan liikkuminen. Kun ohjelma kulkee tiukoilla kolmen vartin seteillä ilman hengähdystaukoja, tukkiintuvat kapeat portaat hämyisen yläkerran ja enemmän salimaisen alakerran välillä pienelläkin väkimäärällä. Näin loppuunmyydyssä iltamassa hommassa oli jo hiukan klaustrofobisia elementtejä. Tilaratkaisu ei kuitenkaan pilaa sitä tosiasiaa, että festivaalin artistikattaus loisti muutenkin kuin niminä paperilla. Aloitetaan yläkerrasta ja Le Futur Pompistesta:

Ilkka: - Vaikka sen ensimmäisen biisin aloituksen missasi niin aika hyvin ehti nähdä melkein koko keikan. Yläkerran matala tila ei oikein sopinut hissuttelevalle yhtyeelle, sekä laulu että soitto eivät kumpikaan oikein tahtoneet nousta sellaiseen liitoon, millaista potentiaalia niissä on. Poikkihuilu oli ehdoton helmi kokonaisuudessa ja muutenkin sellainen erittäin hyväntuulinen avaus tapahtumalle. Vai mitä olet mieltä?

Tuomas: - Minun sydämessäni on herkistelypopille erityinen kolo. Ja jos yhtyeellä on mainitsemasi poikkihuilu – joka soi hienosti – ja vielä tyttölaulaja, olen yleensä myyty vaikkei musiikki terävintä olisikaan. Le Futur Pompiste ei ollut huono biisimateriaaliltaankaan, jos kohta en erityisesti kappaleita muistakaan. Your Stories, Your Thoughts -levy tarttui kuitenkin mukaan myyntipöydästä. Festivaalin aloitus oli sympaattinen ja tunnelmaa kohottava, joten oli hyvä siirtyä alakertaan The Scaramangasia kuuntelemaan.

Ilkka: - Jep. Meilläkin täydet viisi tähteä saanut uutukainen levy ei ollut mikään huono myyntipuhe tätä keikkaa varten. Kultaisen aseen miesten musiikki on oikeastaan aika vaikeaa määriteltäväksi – vaikka siinä selkeästi kuuluu sitä rokkia ja poppia, on siellä rutosti myös jazz-yökerhoa ja kaiken maailman hampputangoa. Vanhojen Eight And A Halfien ja muiden joukkoon nousee tuoreesta materiaalista monta valloittavaa raitaa. Ennen kaikkea bändi kuitenkin onnistui luomaan ihan omanlaisensa tunnelman. Ensimmäinen todellinen fiilistely illalle!

Tuomas: - Amen! Harmi ettei tehdas ollut saanut pukattua uutta Don´t Follow the Weakia pihalle. Levynarkkarina olisin imuroinut lätyn samantien parempaan talteen, mutta vanhempi All Is Good Now tyydytti keräilijän nälkää. Kuin myös olisi tyydyttänyt myyntitiskin nurkassa lojunut Keuhkot -t-paitakin. Kake puhuun performanssi ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa kovin pitkään, joten tässä vaiheessa oli hyvä ahtautua portaikkoa pitkin alalavan tietämille odottelemaan Magenta Skycodea.

Ilkka: - Joo. Kaken performanssi on toki melko omaa luokkaansa, mutta nyt oli kyllä liikaa täpinöissä sekä aikaisemmasta keikasta että seuraavien odottelusta. Portaisiin siirryttäessä Keuhkot alkoi kyllä jossain muodossa ammentaa paatokseensa jotain puhaltimien kaltaista, joka kuulosti paljon alkukeikkaa mielenkiintoisemmalta. Mutta ei sitten tullut käännyttyä takaisin.

Magentaa oli tullut katsomaan selvästi enemmän porukkaa mitä aiemmin oli muilla bändeillä. Niinpä tunnelma alkoi olla melkoisen tiivis. Silti – vaikka yleisö tuntui elävän hyvin mukana – Skycode oli selkeästi valjumpi kuin aiemmin nähtäessä. Jotain siitä sinänsä tyylikkäästä eeppisestä post punkista puuttui, ehkä juuri se eeppisyys. Vaikka bändi oli selvästi rennompi ja rutinoituneempi, ei homma jostain syystä lähtenyt lentoon.

Entä mitä olit Tuomas mieltä yläkerran seuraavasta esiintyjäkoplasta? Ei oikein vastannut sitä mitä Paavoharjun ja Joose Keskitalon normaalisti niin hartaasta ja humisevasta yhteistyöstä olisi aiempien kertojen perusteella odottanut...

Tuomas: - Minä, kuten varmasti lähes kaikki muutkin paikalla olleet, odotin seesteistä ja maalailevaa tunnelmaa. Mutta mitä vielä! Olin kuin puukalikalla päähän lyöty kun lavalla on stetsoneihin ja aurinkolaseihin verhoutunutta bailuryhmää, joka soittaa kaikkea muuta kuin herkistelyä ihan kuin vittuillakseen! Tuttuja biisejä kuultiin, mutta sovitukset oli vedetty jokseenkin uusia latuja. Enpä olisi uskonut, että juuri tällä keikalla alkaa tanssijalka vipattamaan. Porukan toilailuja tuli katsottua monttu auki minkä heilumiselta ja bailaamiselta ehti. Aivan loistavaa ja mahtavaa menoa, mutta aika iso osa sakista näytti jopa närkästyneeltä. Taisivat nimittäin olla kaikkien aikojen hiljaisimmat loppuaplodit mitä on koskaan kuultu.

Tässä keikassa riitti fiilisteltävää. Heviä, rautalankaa ja hiphoppia sekä Joose Keskitalon vertahyytävän kaunista laulua sekoittelevalle performanssinomaiselle show´lle lienee olemassa vain yksi selitys: Paavoharjun kaverit bailaavat estottomasti yhden vuorokauden vuodessa, ja kaiken riekkumisen jälkeen seuraa vuoden mittainen katumusharjoitus. Stetsonikavereita kuulemma oltiin nähty jo alusta asti Ilokiven nurkissa hyvissä tunnelmissa. Ja eikös olekin niin, että jos Paavoharjun keikalla moshataan, sitä mahtavampaa ei ole edes Rubik a?

Ilkka: - Joo, tuo hassu painovirhepaholainen, pieni a-kirjain bändin nimen perässä oli kyllä hauska juttu. Ja niin oli Paavo Keskitalon ja Jooseharjun keikkakin. Meinasi kaatua se mellakka-aita kun tuli ällisteltyä ja hytkyttyä naurusta niin runsaasti. Rubik oli selvästi saanut uuden levyn rutinoitua live-soittoon ja rokkasi kuin se kuuluisa hirvi! Soundi oli iso jopa Rubikille ja savukonetta tuutattiin niin pirusti, että bändistä ei välillä näkynyt mitään. Aivan tukossa ollut sali sai hakeutumaan Ilokiven jännään, vessojen vieressä olevaan välikköön, josta bändin näki sivulta ehkä lähempää kuin koskaan lavan edestä. Kuvien räpsiminenkin onnistui sieltä edes jossain määrin.

Viisikon polveileva ja kerroksellinen pop ei ole enää niinkään poppia kuin rockia ja sellaisena sen verran päällekäyvää, että heikompaa pelottaa. Silti myös se herkkyys ja rauhallisuus löytyvät sieltä jostain. Tällä kertaa tuli ihailtua ennen muuta Sampsa Väätäisen loistavaa rumpalointia ja Arvi Hasun jykevää bassottelua. Rubikin alapää oli tällä keikalla kuningas!

Tuomas: - Munaskuissa totisesti tömisi aika kohtuullisen rajusti! Debyyttipitkäsoitto Bad Conscience Patrol kuulostaa levylläkin perhanan hyvältä, mutta livenä meininki oli moninkertaisesti mahtavampi. Koko keikka oli juhlaa ja huippukohtaa, mutta ehkä Bil Withers ISOINE riffeineen viimeistään räjäytti tajunnan (jos sitä tässä vaiheessa oli enää jäljellä).

Tähänastisten esiintyjien mahtavuudesta poikkesi Ruotsin vieras Differnet, joka pulputti yläkerrassa. Vaikka yhtyeessä tyttösolisti olikin, ei soitto jaksanut innostaa. Kumma kyllä, musiikki alkoi taas kerran kuulostamaan paremmalta kun pääsi portaikkoon.

Ilkka: - Huolimatta siitä, mitä ylhäällä mahtollisesti taas tuli missattua, oli alakerran finaalijuhlistus jo ennalta sen verran kova että ei jaksanut ressata vaikka länsinaapureita seurasi vain muutaman biisin verran. Jo ennestään kotimaan parhaiden live-bändien joukkoon viime vuosina noussut Alamaailman vasarat julkaisi juuri kolmannen levynsä, jolla live-hurmoksen kaltainen riehakkuuskin onnistuttiin taltioimaan. Niinpä nyt oli vaskimanian, selloilla pauhaavan kääpiöhevin ja kebab-jazzin vekkuli yhdistelmä kovemmassa iskussa kuin koskaan. Ja se myös näkyi Ilokivessä.

Sarkulan ja Haukkalan puhallinvuoropuhelu oli tutusti nautinnollista seurattavaa, yhtyeen tyyni mutta erittäin draamallinen esiintyminen huipentui hetkittäin hikisiin kliimakseihin, joista taas kaarrettiin synkkien kaarien kautta iloiseen höpsöilyyn. Uuden levyn tykitysten ja tuttujen keikkasuosikkien (kuten Astiatehdas ja Vasaraasialainen) ohella etenkin päätöksenä vedetyt varhainen Kebab tai henki sekä kovasti tilailtu Asuntovelka tiristivät yleisöstä mehuja, kiivasta nyrkiniskua ilmaan ja raivokasta liikettä. Käsittämättömän kova keikka, jonka jälkeen koko illasta jäi kohtuullisen hurmioitunut olo. Ja kipeät jalat.

Mikä oli jalkojen palautumisen aste lauantaina? Siitä lisää täällä.