05.07.2007
Jos miehellä on noin komeat loksit, kai sen täytyy jostain jotain ymmärtääkin! Totta tosiaan, länsinaapurin hiphop-yhtye Looptroopista soolouralle erkaantunut Promoe on kasvattanut karvojen lisäksi myös levytyssaldoa. Kolmen Looptroop- ja kolmen soolokiekon lisäksi rokkaan rikaksi lävähtää tänä kesänä DVD/CD Standard Bearer. Kiiltäviin pahvikansiin pakatun paketin narratiivisemmasta osuudesta vastaa tunnin mittainen, paketille nimen antanut dokumentti viimeisimmän White Man´s Burden -levyn teosta. DVD tarjoaa lisäksi täyspitkän konsertin Tanskanmaalta sekä kourallisen videoita. CD sen sijaan keskittyy obskuurimpaan materiaaliin. Kyseessä on tietysti se perinteinen ”b-puoli-kokoelma” harvinaisuuksineen.
Kiinnostavinta antia on luonnollisesti paketin dokumentaarinen osuus. Promoe teki vuonna 2006 ilmestynyttä White Man’s Burdeniä Ruotsin ohella myös Jamaikalla. Loksit oppikirjamaisesti kampaa kaihtamalla hankkinut ja reggae-musiikista viehättynyt Promoe matkasi Kingstoniin hakemaan inspiraatiota ja nauhoittamaan riimejä ja biittejä. Samalla tarjoutui loistavia mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä lukuisten eturivin dancehall-artistien kanssa. Tämä sopii Promoelle, sillä oikean ulkonäön lisäksi miehen musiikissa kuuluvat saaren kaiut. Mutta sopivatko karibialaiset metodit sittenkään kalpealle Pohjolan leijonalle?
Sopivat ja eivät. Promoe tekee yhteistyötä jamaikalaisten artistien kanssa, mutta kaikki ei ainakaan dokumentin alussa kerrotun mukaan sujunut tarpeeksi sutjakasti. Levy viimeisteltiin Ruotsissa vaikka tarkoitus oli toinen. Videokameralle tallentuneesta materiaalista ei käy ilmi sen kummempia ristiriitoja. Itse asiassa studiotyön kuvaaminen jättää katsojan hiukan liian nälkäiseksi. Voi kunpa joku kertoisi, miten rytmit rakennetaan, miten tehdään riimit ja mitä kaikella halutaan sanoa. Promoella kun on mielipiteitä ja taitoa ilmaista ne, mutta tämän perusteella kuva miehestä ja taiteestaan jää jopa pinnalliseksi. Räpit, sekä sisällöllisesti että muodollisesti, merkitsevät Promoelle dokumentin (ja sanoitusten kuuntelemisen) perusteella paljon. Syvällisempi pureutuminen aiheeseen ei olisi ainakaan haitannut katselunautintoa.
Yhtä kaikki Kingstonin studioissa pyöriminen ja biisien nauhoittaminen käyvät lyhykäisestä oppitunnista jamaikalaiseen musiikkikulttuuriin. Dancehall-entusiasteille on luvassa mukavia hetkiä kun studion uumenissa törmätään DaVilleen, kaduilla Fantan Mojahiin ja lopulta auttavan kätensä valkonaamalle ojentaa itse tuliprofeetta Capleton. Dokkarin alussa päästään peräti Lady Saw´n keittiöön, jossa tämä dancehallin rivojen puheiden kuningatar kokkaa – tietysti! – kukkoa. Kiinnostavaa, mutta olisi ollut hauska tietää, mitä kautta Promoe on kyseiset henkilöt yhyttänyt. Kuka tunsi kenet, kuka ehdotti yhteistyötä, kuka nikkaroi biitit kuntoon? Nyt kaikki vain tapahtuu ilman, että katsojalla on selkoa miksi.
Jamaikan menoa olisi katsonut mieluusti enemmänkin, sillä Ruotsissa kuvattu materiaali jää auttamatta kakkoseksi kiinnostavuudessa. Vuonna 2004 kuvattu Hurricane George -biisin räppien viilaaminen on kuitenkin juuri sitä syvyyttä, mitä olisi toivonut saavansa enemmän. Lisäksi Promoen persoona kaipaisi valottamista. Dokumentin Ruotsin osassa viitataan Looptroopiin, sen kunniakkaaseen asemaan naapurimaan hiphop-kentällä ja tämän aiheuttamiin vastareaktioihin. Aiheeseen perehtymätön ihmettelee miten tähän on tultu, mitä matkan varrella on tapahtunut. On tyydyttävä arvaamaan.
Dokumenttipätkien väliin leikatut livet jaksottavat kerrontaa mutta tuntuvat hiukan turhilta. DVD:ltä kun löytyy keikka kokonaisuudessaankin. Kööpenhaminan Rust-klubilla joulukuussa 2006 nauhoitettu keikka on energinen repäisy. Promoen soolobiisit ovat maukkaita, mutta parempaan vetoon päästään vanhojen Looptroop-kamujen astuessa lavalle. Reggaeta Promoe tuuttaa Black Uhurun loistokasta Fit You Haffi Fitiä coveroimalla.
Videorintamalla liikutaan rutkasti plussan puolella. Perinteistä hiphop-kuvastoa tarjoillaan ja etenkin varhaisemmat videot ovat melko tavanomaisia. Graffiti-aiheesta ammentava, animaation keinoin toteutettu These Walls Don´t Lie vetää pisimmän korren sekä musiikillisesti että kuvallisesti. Seinämaalaukset heräävät eloon loistavasti animoituna muhkean ja koukukkaan biitin pullistellessa Promoen uhmakkaan räpin taustalla. Myös Capletonin kanssa tehty Songs of Joy on tavanomaista räppivideota kekseliäämpi. Myös siinä on hyödynnetty animaatiota.
Standard Bearer -CD on perinteinen kokoelma pitkäsoitoilla julkaisemattomia biisejä. Ja kuten niin monet harvinaisempaa materiaalia esittelevät levyt, sekin sortuu välillä tällaisten levyjen perisyntiin – satunnaisista paloista ei saa toimivaa kokonaisuutta kovin helposti. Promoella on hyvin pullat uunissa sikäli, että mies tuntuu panostavan biisiin kuin biisiin jos ei nyt täysillä niin ainakin melkein. Uusi kappale Heartburns on vähintään perushyvää matskua. Samoin on laita esimerkiksi Humblin´ Experiencen, joka potkii uudemman rootsin tahtiin. Sen sijaan saksalaiselle Kool Savasille vastadissauksena tehty ja uhmakkaasti rap.de-sivustolla julkaistu Sag Was puuduttaa ja kyllästyttää. Parempaankin suunsoittoon olisi mies pystynyt.
Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: www.promoe.nu
