Björk: Debut, 1993

Vuonna 1992 islantilainen Sugarcubes -poppoo eli vaikeita aikoja. Levy-yhtiö vaati heitä täyttämään sopimuksensa ja tekemään kolmannen albumin, vaikka jäsenten kiinnostus asian suhteen oli hyvin pitkälti nollassa. Samaan aikaan toinen solisti ja median "valitsema" keulahahmo oli jo pitkään halunnut edetä urallaan uuteen, musiikillisesti rajoittamattomaan suuntaan. Hän tiesi haluavansa tehdä konepohjaista materiaalia ja oli säveltänyt yhtyeensä pirtaan sopimatonta musiikkia, mutta halusi niin ikään olla uskollinen ystävilleen ja bändikavereilleen. Lopulta Sugarcubes sai levynsä tehtyä, hoiti pakolliset keikkailut sekä kuviot pois alta ja vetäytyi "tauolle" vähin äänin. Samalla laulajana toiminut Björk sai viimein kokeilla siipiään ja heittäytyä tekemään musiikkia täysin omilla ehdoillaan.

Björk oli hahmotellut esikoisalbumia mielessään jo pitkään ja ottanut yhteyttä henkilöihin joita halusi mukaan projektiin. Alkuperäinen idea Debutin suhteen oli että sen jokaisen raidan olisi tuottanut eri henkilö. Kuitenkin tavattuaan Soul II Soulin ja Massive Attackin kanssa työskennelleen Nellee Hooperin Björk huomasi että hänen visioimansa levy syntyisi vain tämän yhteistyön tuloksena. Muille kaavailuille tuottajille jouduttiin antamaan pakit ja kaksikko vetäytyi studion uumeniin pitkiksikin ajoiksi viilaamaan monimuotoista ja varsin kokeellista levyä, jota sävyttivät useat erilliset ja impulsiiviset yhteistyöprojektit. Jonkinlaisesta kaaoksesta huolimatta Björk ja Hooper saivat kasaan yhden 90-luvun ylistetyimmistä poplevyistä, joka ei ole edes suoranaisesti poppia.

Sugarcubesillekin tyrkyllä ollut Human Behaviour päätyi levyn avausraidaksi ja ensisingleksi Hooperin pelastettua sen pöytälaatikosta, jonne olivat päätyneet monet Björkin kynäilemistä sävellyksistä niiden ollessa sopimattomia hänen punk-bändeilleen. Jylisevä ja vailla selkeää kertosäettä etenevä biisi lienee yksi Björkin tunnetuimmista siitäkin huolimatta, ettei se missään vaiheessa hätyytellyt singlelistojen kärkipäätä. Se kuitenkin erottui oman aikansa hiteistä niin sävellyksensä kuin videonsakin (jonka teki ranskalainen ohjaajanero Michel Gondry) ansiosta siinä määrin, että se tunnistetaan helposti.

Kokeellisuudenhalu toi levylle paljon lisämausteita pop-elementtien ja puhtaan elektron sekaan. There´s More To Life Than This -biisissä on pätkä jossa Björk laulaa Lontoon Milk Barin vessassa, yökerhon kaiuttimien toistaessa taustalla kappaletta. Like Someone In Love -lainassa vierailee harpisti Corky Hale (joka ei sietänyt lopullista versiota biisistä). The Anchor Songin puhallinsovitus sekä Aeroplanen haastavat tahtilajivaihdokset sekä näennäisen yhteensopimattomat sävelasteikot fonistikolmikon tulkitsemina ovat World Saxophone Quartetin Oliver Laken käsialaa. Kun orgaanisten soittimien vastapainoksi on asetettu ohjelmoituja taustoja sekä täysveristä dancea kuten Big Time Sensuality ja Violently Happy, on Debut samalla haastava, mielenkiintoinen ja erilainen näkökulma popmusiikkiin. Monitahoisuudestaan huolimatta se on saumaton ja yhtenäinen kokonaisuus, josta ei heikkoja lenkkejä löydy yhtäkään.

Björk on tähän päivään asti jatkanut 1993 alkanutta soolouraansa menestyksekkäästi, muuntuen vuosien varrella elektronisesta ulosannista orkestraalisempaan (Homogenic) suuntaan ja aina minimalistisesta tulkinnasta (Vespertine) pelkkään ihmisääneen tukeutuvaksi (Medúlla). Lisäksi live-esitykset ovat tarjoilleet nähtävää laidasta laitaan hyvinkin yksinkertaisista kokoonpanoista lapsikuoroihin ja sinfoniaorkestereihin saakka. Björk rikkoo rajoja, kokeilee uutta ja kyseenalaistaa toivottavasti vielä pitkään jatkuvan uransa hamaan loppuun asti. Vaikka Debut ei ole islantilaisnaisen diskografian ainut herkkupala niin se on nykypäivänäkin ajattoman sekä tuoreen kuuloinen. Suurimpana meriittinä sillä kuitenkin on vahva ote 90-luvun merkittävimmän poplevyn tittelistä, johon se tarrasi jo ilmestyessään.

Teksti: Tomas Ojapelto, kuvat: www.bjork.com