Wacken Open Air –torstai

Kahdeksastoista Wacken Open Air festivaali vietettiin sangen poikkeuksellisten järjestelyiden alla, sillä festivaalia edeltäneet jatkuvat sateet olivat löysentäneet maaperän siihen kuntoon, ettei sen kantavuudesta ollut enää varmuutta. Niinpä järjestäjät päätyivät H-hetken lähestyessä ratkaisuun, jossa autoja ei saanut tuoda läheskään kaikille leirintäalueen osille, vaan kaikki autot ohjattiin muutamalle kovempipohjaiselle alueelle, joilta suurin osa juhlijoista kantoi telttansa ja leirintätarpeensa lähemmäs esiintymisaluetta oleville pehmeänmpipohjaisille ruohokentille.



Poikkeukselliset järjestelyt aiheuttivat keskiviikkona massiivisia ruuhkia ja osa juhlijoista joutuikin jonottamaan autoissaan jopa kymmenen tuntia ennen alueelle pääsyä. Tästä johtuen monet alueet täyttyivät vasta yön jo koittaessa ja useat jonoissa ryytyneet juhlijat päättivät tässä vaiheessa perustaa leirinsä tismalleen siihen kohtaan mihin autonsa saivat vihdoin parkkeerattua. Järjestäjät sallivat tämänkin ratkaisun ja monissa kohdin juhlat alkoivat sillä punaisella sekunnilla, kun auto viimein pysähtyi nurmikentälle. Halki yön taivasta valaisivat ilotulitusraketit, joita innokkaimmat juhlijat ampuivat taivaalle, musiikin soidessa suuremmista leireistä aina aamuun asti. Järjestäjät kertoivat myöhemmin, että koko festivaalien pitäminen oli ollut vaakalaudalla vielä viime hetkiin saakka. Poikkeukselliset ponnistelut, kuten helikopterilla alueiden kuivaus lentämällä puolen metrin korkeudessa sekä valtaisat maaperän vahvistustyöt ja kuivaustyöt varmistivat kuitenkin lopulta sen, että kahdeksastoista Wacken Open Air voitiin pitää aiotussa paikassa ja suunniteltuna ajankohtana.

Torstaiaamu aukeni puolipilvisenä ja ensimmäisten bändien aloittaessa soittonsa tippuivat myös ensimmäiset sadepisarat maahan. Jo valmiiksi kostea tanner kääntyi nyt monissa kohdin hetkessä mudaksi, eikä tilanne näyttänyt enää lainkaan niin lupaavalta, vaikka esiintymisalueen ruohokenttien päälle oli tuotu puuhaketta sekä satoja paaleja olkia. Kaikeksi onneksi nämä sateet olivat samalla myös festivaalien viimeiset, seuraavien päivien tuodessa muassaan ensin auringon ja myöhemmin jopa helteen.

Varsinaiset juhlallisuudet käynnistyivät torstaina kello viideltä toisella isolla lavalla, pikkulavalla sekä teltassa. Englantilainen Blitzkrieg aloitti kolmen vartin mittaisen osuutensa valtaisalla Black Stagella ja bändi vetikin heti kärkeen kunnioitettavan kokoisen yleisöpotin. Yhtye kuuluu niihin metallin pioneereihin, jotka innostivat 80-luvun alkuhämärissä seuraavia sukupolvia tutkimaan metallin rajoja, sekä erityisesti tuolloin vasta syntymässä olleen thrashmetallin saloja. Tunnetuin Blitzkriegin kappale monelle onkin varmasti sen nimikkobiisi Blitzkrieg, jonka mm. Metallica on versioinut Garage Inc. kiekolleen.

Vokalisti Brian Rossin johdolla esiintynyt ryhmä vaikutti enemmän kuin tyytyväiseltä tilanteeseen, vaikka kesken setin taivaalta alkoi tiputella reilummin vettä. Ross muistelikin innostuneen tuntuisesti eri kappaleiden syntyhistorioita, sekä niiden eri vaikuttimia. Luentoa olisi kuunnellut vielä pitempäänkin, mutta kolmen vartin mittainen esiintymisaika rajoitti ilkeästi tilaisuutta. Mukavaa oli myös huomata, etteivät ihan kaikki vanhat sotaratsut ole ehtineet sentään tyystin kehäraakkiintuntua.

Blitzkriegin jälkeen askeleet johtivat kohti pientä lavaa, joka oltiin sijoitettu tänä vuonna tyystin uuteen paikkaan. Pienelle lavalle oli luotu täysin oma osionsa, jonne pääsi ja josta saattoi poistua vain yhdestä kapeasta kohdasta. Tämä pullonkaula osoittautui festivaalien aikana todella hankalaksi paikaksi, sillä monta kertaa kapeikko oli niin tukkeessa, ettei siitä päässyt läpi kuin tunkemalla ja tuuppimalla, sekä varaamalla tähän projektiin aikaa kymmenenkin minuuttia. Lava sinällään oli pysynyt entisen kokoisena, mutta paremman sijoittelun ansiosta useampi yleisön edustaja saattoi nähdä yhtä aikaa lavalle, myös akustisesti uusi tila oli selvästi aiempaa tasokkaampi.

Tuolla pienellä lavalla saksalainen Narziss täräytti settinsä liikkeelle kymmentä vaille kuusi, ohikiitävien sadealueiden moukaroidessa edelleen esiintymisaluetta. Kertaalleen sade yltyi vielä kohtalaiseksi, mutta tyrehdyttyään tyystin reilua tuntia myöhemmin se sitten taukosikin samalla koko loppu festivaalien ajaksi.

Aiemmin tyystin tuntematon yhtye osoittautui asialliseksi livekoneeksi, sillä vaikka olosuhteet olivat kaukana ihanteellisista, pystyi ryhmä inspiroimaan väen rankkaan juhlintaan. Kappaleiden lyriikat olivat miltei sataprosenttisesti saksankieliset, mutta esimerkiksi huudatus ”Nazis Raus!” kertoi riittämiin yhtyeen poliittisista näkökannoista. Bändi on soittanut metalcoreaan jo edellisen vuosituhannen lopusta saakka, eikä linjausta ole tarkistettu sitten noiden päivien. Nykyään Narziss kuulostaakin jo vanhakantaiselta, sillä harvat ryhmät ovat pysyneet näin tiiviisti metalcoren juurilla. Joukkiota kuunteli toki livenä mielellään, mutta kotona stereoihin eksyisi kyllä tuhat ja yksi kiekkoa ennen Narzissin lättyjä, sen verran geneerisestä mätöstä tässä kun oli kyse.

Teltan puolella rymistelevä Gutbucket nautti melkoisesta kotikenttäedusta, sillä orkesteri on kotoisin Hampuri-Kiel akselilta. Saksalaisten juureva stonerrock on kehuttu monessa suunnassa niin pystyyn, että bändin vetovoima kiskoi myös allekirjoittaneen paikalle.

Ennakko-odotusten vastaisesti teltta oli kuitenkin vasta puolillaan väkeä ja pitkän kaavan kautta soundcheckiään vääntänyt ryhmä päättikin aloittaa ensimmäisen biisinsä suoraan virittelyn jatkoksi. Äkkistartin takia osalla porukkaa kesti hetken aikaa tajuta, että nythän on jo tosi kyseessä, mutta pian teltan ulkopuolellakin odotelleet kuulijat olivat pakkautuneet saunamaiseen sisätilaan. Rehellistä, rullaavaa ja rentoa raskasrokkia takova bändi osasi kieltämättä asiansa, mutta persoonallisuuden totaalisen puutteen takia keikka vaikutti paikoin lähestulkoon aneemiselta. Kai tämä uppoaa genren faneihin kun kaikki pakolliset kuviot taidetaan vaikka takaperin, mutta nautitun liveannoksen jälkeen bändin niittämä glooria jäi kyllä lievästi ihmetyttämään.

Animal Alpha joutui pahaan paikkaan, sillä samaan aikaan norjalaisten kanssa aloitti oman osuutensa myös saksalainen thrash-jätti Sodom. Askeleet johtivat kaikesta huolimatta pienen lavan eteen, sillä Animal Alphan keväinen Pheromones kiekko on sen verran tiukka taidonnäyte, ettei norskien settiä sopinut sen valossa jättää väliin. Sen lisäksi Sodomin keikka tuli nähtyä vastikään Metalcampissa, joten päällekkäisyyden aiheuttama vahinko ei vaikuttanut korvaamattomalta.

Animal Alphan keikka käynnistyi kuten tuore pitkäsoittokin, eli aloitusraita Billy Bob Jackson sai toimia introna, jonka aikana utelias – ja vielä tässä vaiheessa myös kovin vähälukuinen – yleisö saatiin houkuteltua lähemmäs estradia. Jo levyllä bändi henkilöityi vahvasti vokalisti Agnete Kjølsrudiin ja sama meininki jatkui myös livetilanteessa. Sikaria poltteleva, asiallisesti liituraitaan pukeutunut, sekä kasvonsa show-tyyliin valkoiseksi maalannut ja posket punaiseksi jättänyt Kjølsrud johdatti timmisti yhteen soittavaa orkesteria eteenpäin tähden elkein. Diivaksi vokalistia ei käynyt silti moittiminen, koska siihen Kjølsrud oli selvästi liian jalat-maassa tyyppiä - onneksi. Kolmen vartin soittoaika ei suonut tällekään ryhmälle sen ansaitsemaa asemaa, mutta jo luottosiivut Bundy, Catch Me sekä Most Wanted Cowboy riittivät varmasti käännyttämään monta uutta fania norjalaisten puolelle.

Animal Alphan keikan viime metreillä oli hyvä hetki vaihtaa suunnaksi Black Stage ja Sodom, sillä saksalaisten keikka jatkuisi vielä reilusti yli tunnin ajan. Sitä paitsi pienen lavan ja suuren esiintymisalueen välinen kapea ränni oli jo osoittautunut ruuhkatilanteessa tukalaksi paikaksi, joten pieni taktikointi säästi useiden minuuttien mittaisen ihmisruuhkassa tuskaantumisen.

Sodomin kohdalla aikataulussa seisoi komeasti Sodom + guests, mikä tahtoi tässä tapauksessa sanoa sitä, että setin aikana lavalle kapusi hyvä joukko bändin vanhoja jäseniä. Keikan alku vedettiin (kuuleman mukaan) nykyisellä kokoonpanolla, minkä jälkeen siirryttiin ns. historia-osastoon ja rumpalien sekä kitaristien tiiviiseen kierrättämiseen. Lauteilla kävivätkin nykyisten soittajien lisäksi ainakin Frank Blackfire, Michael Hoffman, Atomic Steif sekä Andy Brings, joista jokainen puolusti paikkaansa showssa.

Suurimmat ennakko-odotukset kohdistuivat tietysti alkuperäiseen kokoonpanoon Tom Angelripper – Grave Violator – Chris Withchunter, josta jäi lopulta puuttumaan Witchhunter. Tuon takia bändin 25-vuotisjuhlat kokivat pienen kolauksen, mutta muuten tapahtumasta ei löytynyt valittamisen aihetta, sillä mittavien pyrojen sekä toimivien soundien lisäksi myös settilista vakuutti, vaikka aivan kaikkia klassikoita ei tuntiin ja kolmeen varttiin saatukaan tietysti ruhjottua. Napalm In The Morning, The Saw Is The Law, Outbreak Of Evil sekä kumppanit vakuuttivat kuitenkin kukin vuorollaan ja kiitos vaihtuvien soittajien, myös sovitukset, sekä jotkin yksityiskohdat poikkesivat tutuista ratkaisuista.

Saxon vietti taannoin 30-vuotisjuhliaan, eikä verevä vanhus osoita vieläkään mitään rauhoittumisen merkkejä. Kokoonpanokin on pysynyt melko muuttumattomana jo 80-luvun lopulta lähtien, jos paria väliin osunutta rumpalinvaihdosta ei lasketa mukaan. Nykyään kannujenkin takaa löytyy taas Nigel Glockler, joka liittyi ensimmäisen kerran ryhmän riveihin jo vuonna 1981. Saxon on kuitenkin aina ollut ensisijaisesti vokalisti Bill Byfordin bändi, mikä kävi varsin selväksi myös livetilanteessa. Byford johti ja muut seurasivat mukisematta, niin bändinjäsenet kuin yleisökin.

Paitatiskillä oli käynyt kova kuhina koko päivän, kun raha ja tekstiilit vaihtoivat omistajaa ja Saxonin setin startatessa 70 000 juhlijan yllä oli valehtelematta tuhansia Saxon-paitoja, eivätkä bändin kannattajat olleet muutenkaan huomaamattomia. Vankasta suosiosta Keski-Euroopassa nauttiva ryhmä esiintyikin Byfordin johdolla kuin kuninkaat konsanaan, eikä päivän pääesiintyjän tietysti kuulunutkaan tyytyä vähempään. Tunnin annos heavymetal rallien ryydittämää patsastelua riitti kuitenkin allekirjoittaneelle, sillä pienellä lavalla oli tarjolla pian rahdun erilaista räiskettä…

Parin viikon varoitusajalla Electric Eel Shockia paikkaamaan saapunut Overkill oli torstain viimeinen esiintyjä pienellä lavalla. Yhtye olisi tosin voinut esiintyä ihan ongelmitta isommallakin estradilla, kuten kaksi vuotta aiemmin, sillä kansaa oli saapunut paikan päälle runsain mitoin ja lisääkin olisi vielä siunaantunut, mikäli tukkeutunut kulkuväylä olisi vain vetänyt paremmin.

Keikan alku venyi monen jonottajan onneksi kuitenkin selvästi yliajalle, joten estradin edustalla alkoi olla jo todella ahdasta, kun soitto viimein alkoi. Thankx For Nothin´ sai jo väen hoilaamaan komeasti mukana, mutta ultimaalinen kansan kailotuttamisralli oli – jälleen kerran – In Union We Stand. Kyseisen siivun aikana vokalisti Bobby ”Blitz” Ellsworthin ei olisikaan tarvinnut käyttää juuri omaa ääntään, koska riemastunut kuoro hoiti osansa pyytämättä. Eräänlaiseksi yhtyeen tunnuskappaleeksi aikojen kuluessa kohonnut Wrecking Crew, sekä encoreksi säästetty Fuck You muodostuivat myös selkeiksi kohokohdiksi. Vaikka ajankohta oli myöhäinen, tanner ilkeän mutainen ja väkikin jo paikoin himpun väsähtänyttä, pystyi vanha thrash-/punk-kettu kääntämään tilanteen jälleen voitokseen.

Näihin reippaisiin yhteislaulua ja iloista mieltä huokuviin tunnelmiin olikin oivallista päättää ensimmäinen virallinen festivaalipäivä, vaikka juhlat jatkuivat teltan metallidiscossa vielä aamukuuteen saakka.

Perjantai
Lauantai

Teksti ja kuvat: Mika Roth