29.10.2007
Live-hetki jokin aika sitten: Jyväskylän Lutakon lavalle astelee melko hissukseen hiukan sisäänpäinkääntyneen oloinen bändi. Yhtyeen nimi – Pooma – herätti jo erikoisuudellaan mielenkiinnon katsastaa tämä tämänvuotista metelimusiikkipainotteista, syyskuussa vietettyä Kickstart-festivaalia keventänyt kvintetti. Alkuillasta Pooman soittaessa Lutakon yläkerran sali oli lähes tyhjä, mutta musiikki täytti avaran tilan. Rauhallisia, pitkiä kappaleita, kitaraa jousella ja kaunista naislaulua – silmät kiinni ja sävelten mukana mökin portaille patsastelemaan.
Tästä oli otettava selvää. Olin mennä nykimään soittajia hihasta keikan jälkeen, mutta punkin kutsu vei toisille lavoille ja täysin erilaisiin tunnelmiin, enkä oikein edes kehdannut häiritä muusikoita. Sen verran paljon Pooma kuitenkin kiinnosti, että tarkempi tutustuminen oli suoritettava kunhan rokkikeikkojen aikaansaamat hiet olisivat kuivuneet ja lihasjumit parantuneet.
Mutta mikä on Pooma? Taustatyö paljasti, että tämä viisihenkinen helsinkiläisyhtye on perustettu vuonna 2000 ja että se on julkaissut aiemmin omakustanteisesti yhden EP:n. Levy-yhtiö tietää kertoa, että Pooma ”on pysynyt tähän asti yhtenä maan parhaiten säilyneistä salaisuuksista. Määrätietoinen yhtye on kuitenkin työstänyt albumiaan jo kahden vuoden ajan.” Musiikkia talli kuvailee seuraavanlaisesti: ”Kuulaassa shoegazing-popissaan Pooma yhdistää vahvat, sydäntäriipaisevat melodiat, post-rockin majesteettisuuden ja tyylitellyn electronican.” Sen, miltä tuollainen sekoitus kuulostaa, voi tarkastaa tuoreelta albumilta Persuader.
Poomassa vaikuttavat Tuire Lukka (laulu, sanoitukset, sävellykset, syntetisaattori), Juuso Kemi (kitara, Roland 505), Christoffer Forssel (kitara, pikkuvempaimet, säätö), Antti Ojala (rummut, perkussiot, kilistimet ja helistimet) sekä Joonas Hakava (sävellykset, soittimet, laulu keikoilla). Suluissa olevat litaniat ovat viitteellisiä, jokainen tuntuu tekevän Poomassa monenlaista.
Kaikki paitsi viimeisenä mainittu ovat saapuneet lokakuisena perjantaina juttutuokioon helsinkiläiseen kahvilaan. Kulutetaan teetä, kahvia ja ”luultavasti maailman parasta olutta” ja jutellaan yhtyeestä sekä debyyttilevystä ja sen epäonnisesta tekemisestä.
Ennen Persuaderia Pooma on tehnyt yhden omakustanteisen EP:n. Kyseinen pienlevy piti julkaistakin, mutta onnekas sattuma puuttui peliin. Julkaisukeikan jälkeen yhtyettä lähestyttiin levy-yhtiön taholta. Miettimisen jälkeen Pooma vastasi myöntävästi ja alkoi kehittää uutta materiaalia. EP:ltä jäi elämään kappale Snow, joka tuupattiin ulos singlenäkin. Muuten vanhat kuviot ovat jääneet taakse. Miten asiat ovat menneet eteenpäin EP:n jälkeen?
Tuire: - Alettiin vaan työstää uusia biisejä. Se EP oikeastaan vain hukkui johonkin.
Antti: - Tapa toteuttaa biisejä on aikaisempaan verrattuna erilainen. Me ruvettiin kehittämään sellaista omaa systeemiä, että tehtiin aika paljon palasia, jotka rakennettiin koneella kokonaisiksi biiseiksi.
Tuire: - Biisejä pallotellaan eri henkilöillä. Jotenkin tuli semmoinen ahaa-elämys jossain vaiheessa sen EP:n jälkeen. Silloin kun kirjoitti Snow´n, oli että ”näinhän tää menee!” Mä en tiedä, mitä tapahtui...
Christoffer: - Se, että Joonas tuli mukaan basistiksi.
Antti: - Se on ollut tosi tärkeä lenkki sovittaja–säveltäjä-akselilla. Me ollaan työstetty biisejä aika paljon hänen kanssaan.
Tuire: - Se huomattiin, että on siistiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen ja antaa sitten biisi jollekin toiselle. Ajattelee, että ”en mä tiedä mihin tää menee”, ja sitten kuuntelee, mitä toinen on saanut aikaan: ”Jes, et se meni tänne!” Sitten taas saa siitä inspiraatiota. On tosi paljon sellaista pallottelua, mikä vie sitä biisiä eteenpäin.
Kuinka kauan yhden kappaleen muotoutuminen kestää, jos biisi kiertää useampaankin otteeseen eri henkilöillä?
Antti: - Meillä on äänitysstudio, missä aika paljon tehdään myös yhteisiäkin sessioita. Mutta voi kyllä sanoa, että biisin valmistuminen kestää normaalia pitempään. Yhdestä biisistä voi olla kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä versiota.
Poomassa taitaa olla kosolti osaamista ja sen johdosta vankkoja mielipiteitä. Mistä tietää, milloin kappale on valmis? Entä onko konsensuksen saavuttaminen helppoa?
Tuire: - Kyllä sen kuulee. Cool Inside oli semmoinen, minkä olisi voinut lopettaa monta kertaa. Sen tajuaa, kun se on valmis.
Christoffer: - Tuirella on ehkä painavin sana, koska se kirjoittaa lyriikat. Meitä on kuitenkin viisi ihmistä ja kaikilla on paljon omia mielipiteitä.
Tuire: - Se riippuu myös siitä, kenen biisiaihio on kyseessä. Jos biisi on lähtenyt multa, silloin mun mielestä mulla on viimeinen sana. Ja Joonaksella on myös aihioita aika paljon, eli silloin sillä on viimeinen sana. Tälle levylle me ollaan tehty eniten, mutta kyllä siellä on paljon kaikkien juttuja. Seuraava levy voi taas olla sitten ihan eri tavalla tehty.
Juuso: - Kaikkihan on tehnyt aihioita, mutta aika paljon on edetty sen mukaan, mitä levy vaatii. Meillä on ollut varmaan kaksikymmentä tai kaksikymmentäviisi aihiota. Lopuksi on päätetty, mitä biisejä kannattaa viedä eteenpäin.
Jos materiaalia on jäänyt rannalle kohtalainen kasa ja muutama ajopuu muuten vain ajelehtimaan, onko jossain muualla kuin levyillä olemassa jokin erilainen Pooma, raisumpi tai vaisumpi?
Tuire: - Meidän biiseissä on aina se tietty tunnelma. Ainakin niissä, mitä...
Antti: - ...mitä kehtaa mainita, niissä on sama tunnelma. Vanhat on tietysti olleet ihan erilaisia.
Tuire: - Niin vanhat, mutta se on eri juttu. Sen jälkeen ovat asiat muuttuneet. Omasta mielestä ne on aina erilaisia, mutta ulkopuoliset jotka vanhoja biisejä kuulee, on sitä mieltä, että kyllähän niissä on samaa muudia.
Kaikesta jäljellejääneestä Pooma-matskustahan voisi koostaa vaikka sen vaikean toisen levyn?
Antti: - Meillä oli vaikea jo tää ensimmäinen levy.
Tuire: - Meillä oli niin kauan semmoinen fiilis, että meillä oli kirous. Kaikille, jotka joutui meidän kanssa tekemisiin, tapahtui jotain pahaa. Mä jouduin äänittämään melkein kaikki laulut uudestaan. Sitten tuhoutui biisejä. Januaryn, joka sitten päätyi levylle, tiedostot katosivat kaikki.
Juuso: - Se lähti siitä, että mun vahvistin lähes syttyi palamaan nauhoituksissa.
Joutuiko levyn islantilainen tuottaja, Múm-yhtyeen Gunnar Örn Tynes, myös kirouksen piiriin?
Tuire: - Heti kun saatiin yhteyttä Gunniin, hänelle alkoi tapahtumaan kaikenlaista pahaa. Niiden oli pakko miksata niiden levy uudestaan ja kaikkea tämmöistä. Puoli vuotta odotettiin kun tiedostot oli Islannissa ja me vaan istuttiin täällä.
Christoffer: - Kyllähän se vähän turhauttavaa on, jos joutuu vain istumaan ja odottamaan. Varsinkin, kun suurin osa jutuista ei ole ollut meistä riippuvaisia.
Tuire: - Loppujen lopuksi kaikki sitten kääntyi parhaimpaan päin, mutta siihen meni vähän aikaa. Mä luulen, että mitä tahansa esteitä tulee eteen, niin seuraava levy on helpompi.
Antti: - Mutta Gunni teki onneksi mahtavaa työtä. Ne oli tosi siistejä ne tuotannolliset jutut mitä se on saanut levylle. Me ollaan tosi tyytyväisiä.
Persuader kuulostaa harkitulta ja melkoisen yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Onko tämä tarkoituksella haettua?
Antti: - Ideat ovat olleet ihan eri sfääreissä, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin ruvettu ajattelemaan, miten ne sopii kokonaisuuteen.
Christoffer: - Levyllä haettiin kyllä punaista lankaa, jotta se olisi kokonaisuus eikä vain tietty määrä erilaisia biisejä.
Tuire: - Mutta tottakai siinä vaiheessa, kun alkaa kirjoittamaan, ei saa hakea tietynlaista. Siitä tulee ihan mitä sattuu. Karsimisvaiheessa karsittiin pois esimerkiksi yksi levy-yhtiön lempparibiiseistä, joka oli sellainen että se olisi voinut mennä läpi. Nyt se ei vain istunut kokonaisuuteen.
Pooman musiikki on rauhallista ja välillä melko melankolistakin. Tehän olette ilmeisesti äärimmäisen depressiivisiä ihmisiä kun se musiikkikin on niin hemmetin masentavaa? Näyttäkääpäs niitä ranteita...
Tuire: - Mulla on akupunktiopisteet ranteissa.
Juuso: - Niitä ei lasketa, ne parantaa.
Christoffer: - Se, että jos se on jotenkin melankolista tai depressiivistä se musiikki, ei ole mikään itsetarkoitus. Se on enemmänkin sitä, että yrittää synnyttää jonkinlaista tunnetta kuulijassa ja että herättäisi jotain fiiliksiä. Se on kaunista.
Juuso: - Siitä mä oon tyytyväinen, että tuolle levylle on tullut myös sellaista jollakin tavalla vihaistakin aspektia. Vaikka se ei sinänsä ole vihasta musaa, siinä on kuitenkin agressiivisuutta.
Tuire: - Sanotaan näin, että paha olo tulee musiikin kautta ulos. Ne fiilikset, mitä levyllä on, on olleet itsellä sisällä. Ei se oo haettua se tunnelma, meille on vain luontevaa soittaa synkempää.
Juuso: - Mutta me yritetään siihen musaan saada myös aika paljon sitä toivoa.
Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Pooma
