07.12.2007
Olipa kerran, ei niin kovinkaan kauan aikaa sitten, yhtye nimeltä Pronssinen Pokaali. Tuo lappeenrantalainen retkue julkaisi viisivuotisen olemassaolonsa aikana kolme albumia, sekä kolme sinkkua, minkä jälkeen bändi otti ja painui manan maille. Yhtyeen jäsenet hajosivat kukin tahoilleen, ja jotkin soittajista tulivat myöhemmin paremmin tunnetuiksi mm. Mokoman ja Kotiteollisuuden riveistä.
Hiljaisuutta Pronssisen Pokaalin haudalla kesti katkeamatta seuraavat seitsemän vuotta, kunnes keväällä 2007 alkoi jälleen pitkästä aikaa tapahtua. Tällä välin Mokoma ja Kotiteollisuus olivat ehtineet nousta melkeinpä instituutionaalisiin asemiin kotimaisilla musiikkimarkkinoilla, joten pieni vaihtelu oli varmasti tervetullutta yhdelle jos toisellekin yhtyeen riveissä toimineelle muusikolle. Kahdenkymmenen biisin mittainen kokoelma-albumi Leikin loppu näki päivänvalon ja ryhmä suuntasi viiden keikan pituiselle minirundille, jonka tapahtumia tämä DVD valottaa.
Normaalimittaisen keikan lisäksi kiekolta löytyy dokumentti, jossa herrain iloista ”luokkaretkeä” seurataan tiiviisti alkuharjoituksista aina viimeisiin takahuonefiilistelyihin saakka. Matkalle mahtuu jos minkälaista kommellusta, sekoilua, sekä tietysti viinan kanssa läträilyä, hyvän maun rajojen joutuessa jatkuvasti koetukselle. Porsastelun lisäksi mukaan on kuitenkin onnistuttu liittämään myös rahdun syvempää pohdiskelua, hauskoja muisteluita, sekä jonkin verran jopa terveeltä pohjalta nousevaa itsekritiikkiä. Miksi yhtye lopulta hajosi, oliko se vain huono asia, miten asiat nähdään nyt, monta vuotta myöhemmin? Toki näitä kysymyksiä olisi voinut työstää vielä huomattavasti enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Mukana seuraa myös kattava kuvagalleria, jossa kahdeksanmiehisen bändin kiertuereissun fiiliksiä heijastellaan lisää.
Kiekolta löytyy myös täysimittainen, neljäntoista biisiä sisällään pitävä keikka, jolla käydään läpi merkittävä osa yhtyeen tuotannon parhaimmasta laidasta. Lavalta löytyy siis kaksi ”muumioitunutta” rumpalia, tynnyristi, basisti, kosketinsoittaja, kaksi kitaristia, sekä laulaja ja sohva, eikä meno eroa juuri viimevuosituhannen toiminnasta. Yhtyeellä tuntuu olevan kova draivi päällä, mutta kokeneet kehäketut eivät sorru missään vaiheessa yliyrittämiseen, vaikka kitaraa soittavan Hynysen väliheitot muuttuvatkin pitkin keikkaa yhä levottomimmiksi. Äijähän tekee tuota samaa pääyhtyeensä kanssa, joten mitäpä siitä.
Bändin kolmesta albumista eniten huomiota saa niistä heikoin, eli viimeisenä julkaistu Maa hehkuu, mutta onneksi erot ovat ainoastaan marginaalisia. Vähintäänkin outona täytyy kuitenkin pitää sitä, että klassikoksi ajan myötä kasvaneelta nimettömältä debyytiltä ei soiteta Käärmeenkieli ja Valoon –kappaleita, mutta mukaan on mahtunut viimeiseltä pitkäsoitolta löytyvä Leikin loppu, joka on aina vaikuttanut parhaimmillaankin täyteraidalta. Tiedetään – kyse on mielipiteistä, mutta silti uskallan sanoa, että tuotannon alkupäätä olisi pitänyt nostaa huomattavasti rohkeammin esiin. Vierailevana tähtenä lauteilla viipyy hetkisen aikaa Kauko Röyhkä, ja iso mies esiintyy tietysti Puhalla lujempaa –biisillä.
Pronssinen Pokaali oli aina – ja on näemmä edelleen – väkevä keikkabändi, jonka suurin ongelma oli sen kaiken suunnattoman energian onnistunut kanavointi. Keväällä 2007 herrat onnistuivat tuossa jo huomattavasti aiempaa paremmin, minkä ansiosta Omilla lomilla, haku päällä –DVD:tä voi suositella kaikille yhtyeen faneille, sekä tietysti monille muillekin, joita kiinnostaa lappeerantalaisten kohkaus. Siispä ei muuta kuin paketti kaupasta kotihyllyyn, hopeakiekko koneeseen, volume-napukka kaakkoon, valot pois päältä ja pogomaan pitkin kämppää. Energiastahan tässä oli pohjimmiltaan aina kyse.
Mika Roth
