On Volcano, Daisy

Kaksi indiepop-yhtyettä eivät riittäneet houkuttelemaan keskiviikon iltamiin kuin kourallisen väkeä ja tällä kertaa se tuntui hiukan vaikuttavan myös bändien soitantoon. Ainakaan kummaltakaan illan esiintyjistä ei oikein tahtonut irrota todellista hurmosta, johon tietysti vaikuttaa sekin että sellainen on parhaimmillaan kun artisti onnistuu luomaan intiimin tunnelman – yhteyden itsensä ja yleisönsä välillä. Silti molemmilta orkestereilta löytyi kyllä hyviäkin hetkiä ja yleisesti ottaen perusasiat ovat hyvällä pohjalla.

Paikallinen On Volcano aloitti varpaisiin tuijottelevalla, lievästi junnaavalla indiepopillaan. Viisihenkiseksi kasvanut bändi yhdistää tyylitietoisesti kasvatettavan särövalleilun Minna Sihvosen kirkkaaseen lauluun. Laulu oli nytkin yksi yhtyeen parhaista aseista, etenkin bändin muiden osasten tarjotessa stemma-tukea. Monessa kohtaa bändi osasi rakentaa hienosti väreilevän kohdan, joista olin jo kiittämässä mielessäni että olipa hieno lopetus! Kunnes bändi jatkoi biisiään astetta isommalla vaihteella, eli sittenkin enemmän erittäin hienoja välitaukoja…

On oikeastaan vaikea sanoa, mitä jutusta vielä puuttui. Kasvatus ja valleilun sävykkyys ovat hienoa kuultavaa, laulu toimii ja ote on kaiken kaikkiaan mukavan hienovarainen ja heleä. Ehkä jotain melodia-kulkuisuutta, vahvempia ääripäitä tai yleisesti ottaen rennompaa preesensiä tai näitä kaikkia yhdessä, niin On Volcanosta kiteytyisi se mihin sillä selvästi olisi paukkuja. Voisin kuvitella että homma tämänkin bändin kohdalla toimii levyllä paremmin… Mikä menee tarkistukseen kun sain kyseisen lätyn käteen keikan jälkeen.

Ainakin se homma tuntui toimivan paremmin levyllä turkulaisen Daisyn kohdalla, mikäli pitää arvioida vain tämän keikan perusteella. Minun korvaani erittäin hienon ja tasapainoisen kauniin pop-levyn tehnyt viisikko kutistui keikallaan jostain syystä vain ihan kivaksi iloisemman voimapopin esittäjäksi. Heti aluksi täytyy toki sanoa, että On Volcanon EP-levyn julkkareita juhlistamaan tulleet tamperelais-kaverit tuntuivat poistuvan jo suosikkinsa keikan jälkeen, eikä Daisya ainakaan auttanut yhtään se ettei lähimmän kymmenen metrin päässä tainnut olla yhtään kasvoja. Murra siinä nyt sitten jäätä ja hurmaa yleisösi!

Siltikin, jotain tästä nyt puuttui. Peruspohjat yhtye hoiti hyvin – meininki oli ihan iloista muttei silti valloittavaa. Hyvien biisien parhaita puolia lukuunottamatta homma maistui hiukan latistetulta – jotenkin tuli tunne että turkulaiset eivät osanneet rentoutua tyhjän salin edessä ja pistelivät rutiinilla ”korkeintaan ok ”–henkisen keikan. Sellaista todellista soittamisen iloa ja heittäytymistä biisien vietäväksi jäi kaipaamaan. Van Haleniä The Crashin tapaan hyödyntävä Go! Bon Jovi-murinoineen maistui sekin tässä ulosannissa lähinnä kornilta. Kuten tuli todettua, hyviäkin hetkiä mahtui joukkoon. Yllättäen ne kaikkein rauhallisimmat ja melodisesti kaartuvat haaveilukohdat putosivat parhaiten. Pääsääntöisesti homma silti jumahti.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo