Tera

Tämä keikkaraportti on varmasti ainutlaatuinen Desibelin palstoilla. En nyt tietenkään viittaa jutun huimaan journalistiseen tasoon, jonka itsekin toki tiedostan, vaan raportoitavaan tapahtumaan. Kyseessä on nimittäin seurakunnan järjestämä kristillinen nuortentapahtuma, Missio, johon kuului Teran keikan lisäksi kirkonmenoja ja muuta vastaavaa. Teran keikkatasoa lähdin tarkastamaan mukavia biisejä sisältäneen Uusi veri -levyn innoittamana, sekä ennen kaikkea ihmettelemään, että minkälainen bändi se oikein aiheuttaa tuttavapiirissä tuntuvaa värinää.

Terastahan voi vetää suoran viivan Terapiaan, joka oli aikanaan suurimpia suomalaisia gospel-yhtyeitä. Terapian päätettyä pitkän uransa vuonna 2005 bändistä tutut Petri Lassila ja Antti Honkkila pykäsivät vain lyhyen huilin jälkeen uuden yhtyeen pystyyn. Teran setissä kuultiinkin omien biisien lisäksi useampikin Terapia-klassikko, nähdäkseni ihan luonnollisista syistä.

Biisien puolesta Tera olikin vakuuttavaa kuunneltavaa. Debyyttialbumilta tutut Kylmä kaveri ja Antaa kesän tulla kohokohtinaan keikka oli muutamia liiaksi peruskauralta maistuvia biisejä lukuunottamatta erittäin tasokas. Tymäkkää, kertsipainotteista rockia soitettiin varmasti ja mukaansatempaavasti loistavien stemmojen sävyttämänä. Laulaja-kitaristin vetämät soolot kävivät myös viihteestä, niin sympaattisen välinpitämättömästi mies ne tilutteli.

Sanoituksellisesti Tera ei ole julistuksellisinta gospelia ja välispiikitkin olivat hillittyjä. Kauhavan mittakaavassa poikkeuksellisen ison ja äänekkään fanilauman eksyttyä paikalle fiilis olikin kuin tavallisella rokkikeikalla yleisön irrotellessa oikein kunnolla. Lavalta kaikunut �Minulla ei ole paikkaa� tulkittiin yleisön toimesta muodossa �Minulla ei ole paitaa�, konkreettisesti. Myös innokkaasti pirun sarvia näytellen moshaillut eturivin tyttö oli jollakin tapaa koominen näky.

Terasta jäi suuhun ammattimainen maku ja kaikessa valtavirtaystävällisyydessäänkin biisit jaksoivat toimia lähes toinen toisensa perään. Kuten sanottua, pari tylsempää kaavarokitusta oli eksynyt sekaan, mutta juuri muuta moitteen sijaa keikassa ei ollut. Lavaenergisyydessä toki on hieman petrattavaa, mutta silläkin puolella ilahdutti hiljattain kokoonpanoon astunut basisti, joka antoi hiuskuontalolleen reippaasti kyytiä. Mitäpä tästä tämän enempää, sanomalla sävytetty rankka rock viihdyttää Teran tapauksessa mainiosti.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula