Kaikukasti luo ilmavaa proggaeta tuulettamaan suomalaista rytmimusiikkikenttää

Länsisuomalainen Kaikukasti tuo raikkaan tuulahduksen suomalaisen reggaemusiikin kenttään debyyttialbumillaan. Progen, bluesin, jazzin ja popin elementtien sulava sotkeminen pohjalla olevaan roots reggaeen luo mukavan kiehtovaa rytmikeitosta, jota Velimatin laulu ja torvisektio marinoivat komeasti. Velimatti, millaista sanomaa Kaikukasti haluaa tarjota suomalaisen kevättalven keskelle?

- Elävää, lentävää tunnelmaa ja tunnetta, kahdeksan hengen syvyyssukellusta Kaikukastin tavalla. "Niinkuin joki joka haluaa virrata villinä ja vapaana, ei jää kii kärsimyksiin" - Syntymys biisissä tollanen aikalailla Kaikukastiakin määrittelevä lausahdus.

Kaikukasti perustettiin vuonna 2004, kun laulaja Velimatti ja basisti Erkka halusivat alkaa soittamaan regeetä. Soittajat poimittiin erinäisistä paikoista: kitaristi Matti Laivasiivous Solin työpaikalta, basisti Daniel soittamasta Nirvanaa kellarista, toinen kitaristi Ilkka Hansasta kitaralaukku selässä ja löysämyssy päässä…

- Ihan kuka vaan oli paras vaihtoehto. Kesti tosi kauan ennen kun ruvettiin löytämään omaa yhteistä ääntä, siis jotain muuta kuin tavanomaista reggae-musaa ja että kaikki kahdeksan soitinta soi kunnolla yhteen, kaikkien kahdeksan persoonalliset tulkinnat yhteen salautuneena. On hyvä ettei levyä tehty kolme vuotta sitten,vaan annettiin rauhassa muhia kellarissa, niin nyt on kiva tuulettua ulkosalla ja nauttia soitosta, kun voi luottaa soittoon ja kaikki rullaa kivasti.

Yhtyeen taustalla oli ajatusta siitä minkälainen yhtye ja minkälaista musiikkia olisi kiva tehdä, mutta kun turha genreily riisuttiin pois ja vaan annettiin mennä soitosta nauttien syhtyi ihan omanlaisensa rytmikeitos. Rytmimusiikkia ei Suomessa tehdä tosiaankaan liikaa ja kun tutumpiin elementteihin sotketaan hiukan säröä ja usvaa on kasassa jotain uutta.

Ja mitä syntyi? Progen ja reggaen yhdistävää keitosta, josta yhtye itse käyttää termiä proggae. Onko termi täysin teidän kehittämänne vai onko proggaen karsinassa tietoisesti muitakin tekijöitä? Sävyistä löytyy myös bluesin ja miksei folkinkin elementtejä – miksi proge on juuri se nimeen asti nostattava lajityyppi? Oletteko itse kovia proge-faneja?

- Vanhassa haastattelussa jonka otsikko oli "Paska versio Pink Floydista", kitaristi Matti vastas toimittajan kysyessä genreä proggae, että niinku fuusio-reggaee, kaikkea samassa sopassa. Monilla on ihan vastakohtasia projekteja kuin Kaikukasti – on opiskeluja, klassista, heviä, rockia, progeeta, roots reggaeta ja kun kaikki kahdeksan persoonaa yhistetään omilla soundeillaan, syntyy proggaeta. Joo se on meidän keksimä, genre-häkki jossa ei oo seiniä laisinkaan, sillanen on meille paras vaihtoehto. Sillanen ilmava.

Joissain kohtaa löydän yhtymäkohtia mm. Plutonium 74:ään, vaikka Kaikukasti onkin lähempänä roots reggaeta. Millaisia verrokkeja itse tunnustatte ja esikuvia kumarratte?

- Basisti tais tunnustaa kerran Wailersien basistin ja kyllä Wailersejä itsekin nöyrästi kumarran. Vaik Bob olisi klisee, sillä ei silti ole kun pari rallia mitkä saa mietityttämään muulla kuin hyvällä tavalla. Vaikea sanoa tuohon kysymykseen paljoa jos pyrkii että ääni tulee omista syvistä kierroksista, itsestään, soittimesta riippumatta.

Monilla bändeillä debyyttipitkäsoitolle kootaan alku-uran sävyt – onko Kaikukastillakin näin vai onko levy tietyn session aikana keitelty paketti? Kyllä, ensimmäinen Kaikukasti-albumi on kuuden vuoden sirkus, pitäen sisällään alku-uran sävyt. Lämpöö ja lempee ja Yks päivä kerrallaan on vanhimpia biisejä, mutta paljon on aika tuorettakin materiaalia. Seuraava levy tulee Velimatin mukaan olemaan selvemmin teemallinen kokonaisuus, vaikka onkin aina kiva räiskyä ja yllättää.

Omaan korvaan Yks päivä kerrallaan on levyn selkeä hitti tarttuvine kertoineen. Onko levyllä teille joitain ylitse muiden –hetkiä?

- Sudetonkinko, Aallot käsiemme välissä ja Väritaivas on sillasia Kaikukastin omia lemppareita, mut luulen sen johtuvan siitä et ne ei yleensä uppoo biiseinä ihan ekaks. Mut kun on soittanu kauan näitä biisejä ne vaikeimmat alkaa toimii parhaiten, varmaan samalla lailla kuuntelussakin yleensä. Kaikukasti muutenkin on sillasta musiikkia, mitä pitää hetki sulatella, paras on kuunnella yksiksee ja pistää silmät kiinni. Kiireessä voi vaan ruveta harmittamaan, ihme sahausta ja härdelliä jos ei anna korvien istua kunnolla soittoon.

Tuomas Tiainen diggaili rönsyilevästä soundistanne Desibelin levyarviossa. Mitä olette itse mieltä palautteesta?

- Kiitos Tuomakselle arviosta ja kiva että lääke auttoi. Heh

Kaks maailmaa -raidalla vierailee tuttu nimi suomalaiselle musiikkikansalle. Mitä kautta syntyi yhteys suomipunkin ja –reggaen grand old man Pelle Miljoonaan?

- Törmättiin Pellen kanssa samalla keikalla ja kysyin haluaisko tulla laulamaan ja sit nauhoitettiin Seawolffilla Suomenlinnalla toi Kaks maailmaa -biisi. Oli hienoa saada Pelle, oman tiensä kulkija ja sen oma varma soundi tuntui hyvältä liittää vielä tähän ja hauskaa olikin.

Kaikukastin musiikin luominen tapahtuu siten että Velimatti touhuaa kotosalla pohjatunnelmia, tekstit,sävelet ja laulumelodian ensin. Sitten kun ne tuntuu toimivan tarpeeksi hyvin, aletaan biisiä sovittaa treeniksellä koko konkkaronkan kanssa kasaan. Usein pohjaryhmä eli basso, kitara ja rummut sovitetaan aluksi, mutta myös niin että kaikki on kasassa yhtä aikaa:

- Homma porukassa on niinkuin apinalaumassa, siksi siellä niin mukavaa onkin ja jos joku sovittaa jotain sopimatonta joku iskee aina näpeille ja hyvästä ideasta iloitaan tietty. Demokratiaa suurpiirtein, vaikka toki jonkun on aina pakko vähäksi aikaa pistää Arskan viikset naamalle ja huutaa jos kitarat alkaa soittaa Jimi Hendriksiä ja Kari Peitsamoa samaan aikaan pienessä kivikämpässä… Mutta yleisesti luominen on mutkatonta ja hauskaa ja jokainen tuo oman uniikin mausteensa kokonaisuuteen.

Millaisia tavoitteita olette ladanneet bändille? Ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

- Kaikki aikanaan. Se on hyvä motto musta elämässä, tavoitteita on kyllä hyvä olla, mutta ei niitä kannata paljastaa. Muuten ne alkaa helposti haista. Jatkossa tehdään niin paljon keikkaa kun vaan saadaan aikaseksi ja toista levyä hajustellaan jo. Ollaan vähän ajateltu seuraavaksi kokeilla teatterin tyyppistä tilaa nauhoittaa kaikki soittimet samaan aikaan, jotta saisi säilytettyä sen oikean elon soitossa. Se kummasti katoaa lisä- ja päällekkäisoitoissa ja tunne yleensä helposti häviää uusiin supervehkeisiin ja mahtaviin soundeihin. Luulen että seuraavalla levyllä tulee tapahtumaan paljon jännittäviä asioita.

Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: kaikukasti.com