23.03.2010
Kitaraton kauhumetalli – onko moista muka edes olemassa? Kyllä vaan, kotimainen The Body Snatcher on jo kuuden vuoden ajan toteuttanut tätä ideaa alati menestyksekkäämmin. Yhtyeen viimeisin demo Graveyard Symphonies osoittautui sen verran teräväksi viikatteen sivallukseksi, että orkesteria oli suorastaan pakko haastatella. Kysymyksiin vastaili bändin pääasiallinen visionääri, biisin kirjoittaja, basisti sekä toinen laulaja Ardeath.
Julkaisitte viime vuoden lopulla demon Graveyard Symphonies. Mitä kiekon tiimoilta on kuulunut?
- Levystä on tullut aika kirjavaa palautetta. Toiset ovat pitäneet ja toiset pitäneet vähän vähemmän. Yleisesti ottaen palaute on kuitenkin ollut positiivista. Päätyihän levyltä muutamat kappaleet soimaan radioon YleX:n Metalliliittoon ja radio Noisen Pimiöönkin viime Halloweenin alla.
Levyä on promoamistarkoituksessa lähetelty tähän mennessä vain kotimaan sisällä, mutta pian muukin maailma saa osansa The Body Snatcherin musiikista. Soitatte siis sinfonista kauhumetallia, vai pitäisikö sanoa goottimetallia, vai miten musiikkia pitäisi oikein kuvata?
- Itse pidän eniten juuri sinfoninen kauhumetalli -määritelmästä. Tarpeeksi lavea mutta silti varsin kuvaava määre. Vaikutteita on ajan saatossa imeytynyt niin death- ja blackmetallista, kuin goottipuoleltakin, mutta ei The Body Snatcher ole oikeastaan selkeästi mitään näistä. Ylidramaattista kauhuromanttista synkistelyä Edgar Allan Poen ja kumppaneiden hengessä kuitenkin...
Idea kitarattomaan ilmaisuun syntyi kuuleman mukaan "eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä 2004", jolloin Ardeath ryhtyi työstämään erästä biisiä raskaasti särjetyllä bassolla. Innoitus nimeen löytyi puolestaan kauhuelokuvista, kuinkas muutenkaan, kun Boris Karloffin legendaarinen The Body Snatcher antoi nimen uudelle projektille.
Graveyard Symphonies ei ole kuitenkaan yhtyeen ensimmäinen julkaisu. Vuonna 2005 ilmestyi Wolf Moon ja kahtena seuraavana vuosina julkaisitte kaksi muuta kiekkoa. Miten kehitys on kulkenut ja miltä vanhat tuotokset kuulostavat nyt?
- Wolf Moon oli oikeastaan tribuutti alkuperäiselle Wolf Man -elokuvalle. Vaikka demon kappaleet nykyään kuulostavatkin karkeasti tehdyiltä on niissä selkeästi nähtävissä piirteet jotka esiintyvät vieläkin Snatchissä.
Seuraavalla demolla mukaan tulivat syntikat ja raskas kauhutunnelma vahvistui entisestään. Kolmannella kiekolla joukkoon liittyi sopraanovokaaleista vastaava Lady Maria, joka muokkasi palettia mahtipontisempaan ja dramaattisempaan suuntaan.
- Uutukaisella Graveyard Symphonies kuullaan ehkä tärkeimpänä uudistuksena Snatchin "herkkä" puoli kappaleissa Frozen Tears ja Fall in to Abyss. Olen myös erittäin ylpeä siitä että sain levylle oikeat soittajat selloon ja viuluun. Ne tuovat lisää eloa ja tunnetta kappaleisiin. Kaiken kaikkiaan, jos vertaa vanhaa ja nykyistä The Body Snatcheriä on kuin vertaisi kauhuelokuvista Wolf Mania Coppolan Draculaan.
The Body Snatcher ei ole vielä esiintynyt livenä, vaikka treenejä orkesterin voimin on jo pidetty. Ideaa estradeille noususta ei suinkaan suljeta pois, mutta mitään aikataulua moiseen ei vielä ole. Entäpä sitten joskus kun katedraaleja kolutaan ja glooriaa sataa. Onko kitara vastaisuudessakin täysin poissuljettu soitin?
- Olen muutamia uusia kappaleita yrittänyt kitaralla tehdä, mutta ei se enää kuulosta The Body Snatcheriltä. Basso on Snatchin sydän.
Amen. Entä mistä lyriikoiden tummahkot aiheet ammennetaan?
- Alkujaan aiheet tulivat ainoastaan kauhuelokuvista. Sittemmin aihepiirit ovat laajentuneet huomattavasti ja saan ideoita kirjallisuudesta, kuvataiteesta ja vanhoista kansantarinoista. Graveyard Symphoniesilla käsittelen kuitenkin enimmäkseen pelkoja, kuolemaa, henkilökohtaisia piruja ja kuten kappaleessa Frozen Tears painajaisia. Hyvin goottilaista tematiikkaa siis.
Orkesterin tulevaisuuden suunnitelmat keskittyvät tuoreen kiekon promotointiin ulkomailla, tosin tuorettakin materiaalia on kuuleman mukaan jo työstymässä. Ongelmia ja rajoitteita syntyy lähinnä jäsenten monista aktiviteeteista.
- Ehkäpä saadaan myös enemmän treenattua kappaleita porukalla ja miettimään keikkailua, kunhan vain ehditään muilta musiikillisilta kiireiltä. Itse kun soitan The Body Snatcherin lisäksi kahdessa muussa bändissä, Lady Marialla on Kivimetsän Druidinsa ja Lady Annalla omat kuvionsa. Pyörät saattavat pyöriä hitaasti mutta pyörivät sitäkin varmemmin.
Teksti: Mika Roth
Kuvat: The Body Snatcher
