Mad Juana (USA)

Sam Yaffan bändi tarjosi kaikenlaista kaikuisasta dubreggaesta karnevalistiseen ilotulitukseen.

Tampereen Klubilla newyorkilaista mustalaispunk-yhtye Mad Juanaa mainostettiin surutta bändin kuuluisalla suomalaisnimellä, Hanoi Rocksin basistina tunnetuksi tulleella Sam Yaffalla. Sellainen tuntuma jäikin että yllättävän harvalukuisen yleisön joukossa oli myös porukkaa joka oli saapunut paikalle nimenomaan Hanoi-nostalgian takia. Onneksi siellä oli myös innokkaita Mad Juana –faneja, sillä yhtye on niin paljon muutakin kuin Yaffa.

Kotimainen slaavilaiseen suohulluuteen luottava Tundramatiks oli oiva lämmittelijä Nykin seitsikolle, vaikka semmoinen viehättävin arvaamattomuus olikin hieman kadoksissa verrattuna muutama vuosi sitten näkemiini keikkoihin. Tänä iltana keskityin kuitenkin lähinnä pääesiintyjään. Sen verran luottamusta oli Mad Juanan meksikolaismausteisen, torvilla ja haitarilla koristeltavan ja vaaniskelusta pyörteeseen vaihtelen soiton hurmaavuuteen että rikoin perinteisen: ”Niin hyvä keikka että ostin paidan…” –hehkutuksen kuittaamalla komian vaatekappaleen etukäteen. Kun paitamyyjälläkin oli ihan korttikone käytössä.

Mad Juanalla oli myynnissä myös levymateriaalia. Tiskiltä löytyi myös bändin itsensä tekemä CD-R-painos latauksena julkaistusta upouudesta levystä, mutta lavalla yhtye keskittyi pääasiassa parin vuoden takaiseen Bruja On The Corneriin. Musiikillisesti homma ulottui kaikuisasta dubreggaesta aina karnevalistiseen ilotulitukseen. Kuten ostamassani paidassakin viitataan, meksikolainen kuolleiden päivä ja sen luuranko-orkesteri ei ole kauhean kaukana teemasta. Gogol Bordello kohtaa Mano Negran ja Calexicon.

Huomion yhtyeen livevedossa varasti laulusolisti Karmen Guy, joka pahoitteli että oli loukannut itsensä ennen kiertuetta ja joutui jättämään tanssimisen yleisölle. Onneksi laulutulkinnassa tai lavaliikkeessä vahinko ei juurikaan näkynyt – riehakkuuden puute paikattiin keimailulla ja rauhallisemmalla venkoilulla. Kyllä yhtyeen trumpetisti piti senkin edestä huolen siitä että liikettä riitti kipaisemalla toistakymmentä kertaa yleisön joukkoon hurmaamaan neitosia vaskituuttauksellaan.

Yaffan coolin akustisen kitaroinnin, komeaviiksisen basistin ja kaljupäisen rumpalin rytmipohjan ja vaskikaksikon täydentämän fonistin ohella soundissa hurmasi miimikoksi laittautuneen Marni Ricen paholaisen harmonikka. Parhaimmillaan yhtye tuntui olevan nimenomaan rauhallisimmissa hetkissään, jossa torvien ujellus kohtasi eteerisen vaaniskelun. Tanssijalat lähtivät nopeasti mukaan kun niistä sitten noustiin riehakkaaseen laukkaan. Mad Juanan pyörre oli erittäin mukaansatempaava.

Biisimateriaali ei yllättänyt – Brujan vahvuuksilla mentiin. Strangers In Paradise ponkaisu vinosta tangovaaniskelusta laukkaan, huohottavan Valhallan taustalla komeasti kaartava piilevän synkkä pohjavire, kipakka koukukas Bury Me Standing… Vain muutamissa kohdin yhtyeen biisikynä jämähti hiukan mutta todellista motkotettavaa ei ole. Vaikka henkilökohtainen tanssijalkojen stoppi tuli ehkä hiukan kliseisessä mutta kieltämättä hienosti toimineessa versioinnissa Those Were The Daysistä, johtui se ehkä enemmän omien voimien loppumisesta kuin antikliimaksista. Oikein hyvä esitys!

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo