12.08.2011
Elokuun livelevyjen koosteessa tutustutaan Bad Companyn, Eric Bibbin, The Doobie Brothersin, The Jeff Healy Bandin sekä Pat Travers Bandin keikkalevytyksiin.
Bad Company: Live At Wembley
Eagle
Aikoinaan super-etuliitteellä varustetun, vuonna 1973 perustetun Bad Companyn alkuperäiset jäsenet tulivat Freestä, Mott The Hooplesta sekä King Crimsonista. Kuten niin usein, nelikon menneisyys näkyi uuden yhtyeen taloudellisessa, ei taiteellisessa menestyksessä. Paljon lepäsi upean vokalistin Paul Rodgersin harteilla ja vuosina 1986-99 yhtye vajosikin keskinkertaisuuteen ilman häntä.
Bad Companyn viimevuotisesta esiintymisestä Lontoon Wembleyllä on tarjolla sekä kuvallista että kuvatonta versiota. 15 kappaleen setti sisältää hittejä ja harvinaisuuksia tarjoten maukkaan peruskatsauksen Bad Companyn tuotantoon. Tietoisuus äänitystilanteesta ei häiritse rutinoitunutta yhtyettä, joka soi tiukan vapautuneesti, tulkiten rikkaasti.
Pääosassa ja parhaassa vedossa on silti Rodgers, elinvoimaisuutensa parhaiten säilyttänyt alkuperäisjäsen. Monipuolisen äänenkäytön kantava vakuuttavuus muistuttaa, miksi juuri Rodgers korvasi Freddie Mercuryn Queenissä 2000-luvulla. Laulusuoritusten lisäksi tällä perushyvällä livellä on kuitenkin melko vähän muita kuin faneja kiinnostavaa.
Eric Bibb: Troubadour Live with Staffan Astner
Telarc
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt bluestrubaduuri Eric Bibb on vanhan liiton tarinankertoja, jonka aseena on johdatteleva kuusi- tai kaksitoistakielinen. Bibbin akustinen soitto saa tällä tuoreimmalla hänen lukuisista livelevyistään tervehenkisen sinertävää sähkötukea ruotsalaiskitaristi Staffan Astnerilta, mutta usein Bibbin soittoa kuuntelisi pelkälläänkin.
Bibb sekoittaa akustiseen bluesiinsa elementtejä folkista, countrysta ja gospelista, mikä tekee miehen musiikista helposti lähestyttävää. Tulkinnoissa kuuluu varmuus ja musiikille uhrattu elämä, onhan Bibbin perheeseen ja sen lähipiiriin on kuulunut muusikoita Pete Seegeristä Paul Robesoniin. Uppsalassa joulukuussa 2010 äänitetty, intiimi ja voimakas live tuleekin todella liki.
Troubadour Livellä kuullaan Bibbin ja Astnerin lisäksi ruotsalaista gospelyhtye Psalm4:sta, joiden antaumukselliset tulkinnat särmittävät Bibbin muuten melko pehmeää ulosantia. Kokonaisuus on lempeä ja lämminhenkinen, silti intensiivinen. Kuitenkin se, minkä näkee kokemuksena, on helppo nähdä myös kliseinä. Albumin kaksi studiossa nauhoitettua bonusta ovat irrallisia; ne poislukien Troubadour on mainion klassinen, osa-akustinen blueslive.
The Doobie Brothers: Live At The Greek Theatre 1982
Eagle
Myös The Doobie Brothersin tuoretta livejulkaisua on tarjolla CD:n lisäksi DVD:nä. Kalifornian Berkeleyssä nauhoitettu Live At The Greek Theatre 1982, yhtyeen Farewell Tourin viimeinen keikka, onkin melko erikoinen esiintyminen, joka ansaitsee molemmat.
Vuonna 1970 perustettu The Doobie Brothers ajautui 11 vuodessa miehistöjenvaihtojen takia tilanteeseen, jossa sen ainoa alkuperäisjäsen Patrick Simmons päätti lähteä. Loput yhtyeestä, joka oli ajautunut musiikillisestikin jo matkan päähän juuristaan, päätti lopettaa. Sovittiin jäähyväiskiertueesta, jolle soololevynsä kimpussa paininut Simmonskin pitkin hampain lähti.
Greek Theatren keikasta tuli The Doobie Brothersin viimeinen viiteen vuoteen. Sen aikana kuultiin kaikki yhtyeen suurimmat hitit Long Train Runnin'ista Minute By Minuteen ja Jesus Is Just Alrightista China Groveen. Viimeiseen liittyi perustajajäsen ja biisin tekijä Tom Johnston kun Listen To The Musicilla kuultiin kolmattakin alkuperäistä jäsentä John Hartmania sekä muita entisiä ja nykyisiä jäseniä.
Murroskohdassa, uuden edessä, vanhoin voimin – siinä resepti vapautuneeseen ja mielenkiintoiseen The Doobie Brothers -keikkaan. Rahanarvoinen sijoitus, koska vuonna 1983 julkaistu Farewell Tour -livealbumi on huomattavasti heikompi levytys kuin tämä.
The Jeff Healey Band: Live at Grossman’s 1994
Eagle
Maaliskuussa 2008 keuhkosyöpään kuollut Jeff Healey rullaa messevästi bändinsä kanssa kotikentällä. Torontolaisella blues-klubilla äänitetty Live at Grossman’s 1994 esittelee sokean kitaristin paluun lähtöpisteeseen yhdeksän vuoden kiertämisen jälkeen. Vapaa, lennokas, sielukas ja persoonallinen soittotyyli yhdistyy tiukkaan svengiin jokseenkin saumattomasti. The Beatlesin Yer Blues taipuu hienosti ja Jimi Hendrixin ja kumppaneiden blues-standardeihin oivalletaan erilaista imua. Paras blues-levy miesmuistiin.
Pat Travers Band: BOOM BOOM Live At The Diamond, Toronto 1990
EAR Music
Pat Travers on Kirk Hammetin suosikkikitaristeja. Hammetin kitaroinnista kertoo olennaisen Some Kind Of Monster -dokkarin kohtaus, jossa mies itkua pidätellen kuuntelee, kuinka muut Metallican jäsenet ovat ajatelleet tehdä kitarasoolottoman levyn. Mitä tämä kertoo Pat Traversista? Ainakin sen, että mies on mielenkiintoisempi kitaristi kuin biisintekijä.
1970-luvun toisella puoliskolla aloittanut Travers löysi bluespohjaisella hard rockillaan maksavan yleisön melko nopeasti. 80-luvulla puhalsivat kuitenkin uudet tuulet: myynnit laskivat, bändin soittajat vaihtuivat ja Travers vajosi pahaan limboon. 1990 mies sai julkaista levyn kuuden vuoden tauon jälkeen ja sitä seuranneella kiertueella nauhoitettiin tämä, alunperin 1991 julkaistu live.
Travers yhtyeineen soittaa kolisten, mutta ei tavoita jonkin Crazy Horsen viehätystä. Yleisilme on raskas ja tunkkainen, mutta tekemisiin sitoudutaan. Yliyrittäminen kuuluu läpi, mutta poikkeuksellisesti keikan vapautunein ja paras kohta on keskellä: What'Cha Gonna Do Without Me, Daddy Long Legs ja Heat In The Street menevät hard rock -standardeista, mutta hyvin. Albumin loppupuolella Travers ojentaa kaulailtavaansa näytöstyyliin ja tarjoaa sekä keikan mielenkiintoisinta että puuduttavinta antia.
Teksti: Jani Ekblom (Bad Company, Eric Bibb, The Doobie Brothers, Pat Travers Band), Heikki Väliniemi (Jeff Healey)
