24.11.2011
Queenin kulta-aika osui vuosille 1974-1980. Tästä ei löytyne kovinkaan montaa eriävää mielipidettä. Eritoten Night at the Opera, mutta myös Queen II, Sheer Heart Attack, Jazz ja The Game ovat levyjä joista on luriteltu painetussa sanassa ja verkon valtatiellä ihan riittävästi palstamillimetrejä. Siksi Desibeli.net päättikin ottaa suurennuslasin alle bändin uran jatkumisen kannalta merkittävän A Kind of Magic -albumin; levyn, joka toi edes hiukan valoa tunnelin päähän Hot Spacen ja The Worksin jälkeen.
Tässä(kään) yhteydessä ei voi liiaksi korostaa mikä merkitys oli bändin legendaariseen maineeseen nousseella 15-minuuttisella koko maailman julkkiksena. Live Aid -konsertin esiintyminen 1985 kiteytti tuohon alkuillan varttiin sen miksi Queen oli tavattoman suosittu ja erinomainen live-bändi huonojakin levyjä tehdessään. Solisti Freddie Mercury ja kitaristi Brian May tulivat vielä kaikkien yllätykseksi Wembleyn lauteille myöhemmin illalla, esittämään akustisen Is This the World We Created…? -balladin.
Ei varmaan tehnyt hassumpaa itseluottamukselle saada vyölleen ”rockin historian parasta live-esitystä”, kun alla oli heikko The Works (1984), jonka rajoitteena olivat toki vaatimattomat soundit eikä niinkään itse laulut. Seuraaja A Kind of Magic on sekalainen sillisalaatti Highlander-elokuvan soundtrackille sävellettyä musiikkia ja ylimääräisiä lisäraitoja. Se on kaukana bändin johdonmukaisimmista ja soljuvimmista levyistä, mutta samalla albumi tarjosi parasta Queenia miesmuistiin. The Miracle (1989) paransi tästä vielä piirun verran.
Queen oli The Beatlesin ja myöhempien aikojen Oasiksen ohella niitä melko harvoja yhtyeitä, joissa kaikki neljä jäsentä tekivät erillistä sävellystyötä. Toisin kuin näillä kahdella, Queenilla oli kuitenkin aina vain yksi laulaja, jos mittapuuna käytetään hittisinkuilla mikin varressa roikkumista. ”Vain” on toki surkuhupaisa sana samassa lauseessa Freddie Mercuryn kanssa. Hän toimii tälläkin levyllä jonkinlaisena kompassina kun kaikki yrittävät sohia laivaa eri suuntiin. Kappaleiden ainut yhteinen nimittäjä onkin juuri Mercury.
Musiikillisesti A Kind of Magic oli ennen kaikkea rumpali Roger Taylorin ”lapsi”, sillä pitkälti albumi rakentuu juuri hänen kokeiluistaan elämään lähteneiden One Visionin ja nimibiisin ympärille. Kuten tuoreen uudelleenjulkaisun bonuksena tuleva EP osoittaa, nämä kaksi laulua olivat alun perin yksi A Kind of Vision -demo, josta bändi lähti jalostamaan levyn avaavaa One Visionia ja nimiraita talsi Taylorin käsittelyssä omille poluilleen. Who Wants to Live Forever ja Friends Will Be Friends ovat levyn muut tunnetut biisit. Hittisinkut toivat bändille yleisöä, ja näyttävästi dokumentoidun Magic-kiertueen suosio antoi uskoa jatkaa ja nousta henkilökohtaisten kriisien yli (May harkitsi avioeronsa aikoihin jopa itsemurhaa ja Mercury sai tietää sairastavansa AIDSia), kohti kahta viimeistä studioalbumia.
A Kind of Magicin intensiivinen kuuntelu 25 vuoden jälkeen on herättävä kokemus. Kyllä, ne kasarisoundit olivat juuri näin kammottavia – ja kyllä, maskuliininen rock-bändi saattoi 80-luvulla laittaa jo levynsä kolmanneksi kappaleeksi karmaisevan huonon kasarislovarin (One Year of Love). Hauskimmat osoitukset Queenin (Mercuryn) (suuruuden)hulluudesta ovat Michael Jackson -parodialta vaikuttava Pain Is So Close to Pleasure ja Princes of the Universe. Sellaisen biisin esittämisestä Muse ei vieläkään selviäisi ilman että heidät naurettaisiin pihalle.
Teksti: Heikki Väliniemi
Kuva: Jonathan Powell / Wikimedia Commons
