Väntänen: Michael Monroe

Väntäsen Michael Monroe -elämäkerta keskittyy linjakkaasti musiikkiin, ei menetyksillä tai tragedioilla mässäilyyn.

Like

Michael Monroe (oikealta nimeltään Matti Fagerholm) on oma lukunsa suomalaisen rockin historiassa. Kansainvälisen rock-tähden mitat jo varhain täyttänyt Monroe täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja tuntuu olevan tällä hetkellä kovemmassa iskussa kuin ehkä koskaan. Vastikään brittiläinen Classic Rock -lehti palkitsi Monroen tuoreimman soololevyn Sensory Overdrive (2011) vuoden parhaana albumina. Samaisella levyllä Monroe meni myös sinne, mihin yksikään Hanoi Rocks -albumi tai miehen aiempi soololevy ei ole päässyt: suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi.

Ari Väntäsen Michael Monroe -elämäkerta kertoo lahjakkaan multi-instrumentalistin kiehtovan elämäntarinan, josta ei yllättäviä käänteitä ole puuttunut. Menestystä ovat usein seuranneet menetyksen vuodet, eikä syviltä tragedioiltakaan ole vältytty. Sitkeä nousu rockin huipulle on vaatinut veronsa. Väntäsen kirja ei kuitenkaan mässäile surulla ja menetyksillä, eikä onneksi sen enempää myöskään likaisilla takahuoneretosteluilla. Elämäkerta keskittyy linjakkaasti Monroen musiikkiin käydessään läpi yksityiskohtaisesti, mutta innostavasti rock-tähden uran eri vaiheita.

Alkuperäisen Hanoi Rocksin noususta ja tuhosta tämä kirja ei juuri kerro. Yhtyeen vaiheet käydään melko nopeasti läpi ja kirjan ollessa vasta noin kuudenkymmenen sivun kohdalla on Razzle laitettu jo haudan lepoon. Väntäsen ratkaisun ymmärtää siinä mielessä, että mikäli haluaa detaljirikasta tietoa Hanoi Rocksista, kannattaa turvautua saman miehen kirjoittamaan teokseen Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009).

Monroen aloitettua soolouransa 1980-luvun lopulla aiheuttivat jatkuvat kokoonpanovaihdokset ja levy-yhtiösotkut miehelle päänvaivaa. Asioita tuskin edesauttoi ajoittain elämää hallinnut holtiton huumausaineiden käyttö. Soololevyjensä välissä Monroe oli perustamassa kahta lyhytaikaista bändiä. Ensimmäinen oli epäonninen, musiikillisiin ristiriitoihin romahtanut Jerusalem Slim, joka 80-luvun menestyskitaristi Steve Stevensin myötä kurvasi kohti kasariheavyn taajuuksia. Sisällöllisesti onnistuneempi oli yhdessä vanhan Hanoi-toverin Sam Yaffan kanssa perustettu Demolition 23., jonka debyyttilevy keräsi hyvää mainetta ilmestyessään vuonna 1994. Yhtyeen ainokaiseksi jäänyt levy oli katurealismillaan uhmakas ja periksiantamaton rock-albumi. Jatkuvasti vaihtuvien kokoonpanojen uuvuttamana bändi kuitenkin hajosi albumikiertueen päätyttyä. Ratkaisevin niitti oli se, kun yhtyeeseen kitaristiksi tullut Nasty Suicide ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja musiikkibisneksen. Monroen ja Suiciden keskinäiset välit olivat tämän jälkeen viileät monien vuosien ajan.

Tosielämän tarinoinnin kiinnostavinta antia on Monroen Suomeen paluu 90-luvun puolivälissä, jolloin hän muutti Lower East Sidelta askeettisuudessaan hätkähdyttävään Kiikalaan. Luonnonläheinen Suomi-idylli osoittautui kuitenkin maalaishelvetiksi hometalossa. Monroe sai noina raskaina vuosina rohkeutta vierailemalla esimerkiksi Backyard Babiesin levyillä ja keikoilla, mutta sooloura takkuili. Vuosituhanteen vaihteen jälkeen uudelleensyntymän kokenut Hanoi Rocks eli kolmen uuden studiolevyn ajan, kunnes kuopattiin yhteistuumin keväällä 2009. Sekä Monroe että Andy McCoy ymmärsivät, että bändistä oli hyvää vauhtia tulossa juuri sitä, mitä he eniten kammoksuivat: kohtuullisesti palkattu mutta tekijöilleen vastenmielinen päivätyö, joka ei etene mihinkään ja jossa kukaan ei viihdy.

Väntäsen kirja perustuu ensisijaisesti Monroen itsensä muisteluihin, mutta kirjan laajasta henkilögalleriasta löytyy niin Monroen bänditovereiden kuin musiikin alan ammattilaisten haastatteluja. Monroen lähimmät ystävät ja muusikkotoverit ovat vahvasti läsnä: Dead Boys/Lords of the New Church -keulahahmo Stiv Bators, kitaristilegenda Steven Van Zandt, monessa mukana ollut Sam Yaffa sekä elämänkumppanit Jude Wilder ja Johanna Fagerholm. Vakuuttavaa antia lähdeluetteloon tuo myös laaja rock-lehtien määrä, jonka Suen pitkäaikaisena toimituspäällikkönä tunnettu Väntänen on kirjaansa tehdessä kahlannut. Kirjan viimeisille sivuille on oivaltavasti sisällytetty Monroen aikoinaan Suosikki-lehteen kirjoittamia lennokkaita pakinoita.

Elämäkertakirjuri tuntee Monroe-faktat erittäin hyvin, mutta paikoin Väntäsen kunnioitus Monroeta kohtaan lipsahtaa kritiikittömän palvonnan puolelle. Kirja on vähän liiankin selvästi kirjoitettu Monroen valvovan silmän alla. Vähäiset, mutta harmilliset virheet nousevat esiin: Väntänen kirjoittaa toistuvasti Suomen TOP 50 -albumilistasta vanhoja listasijoituksia käsitellessään, vaikka todellisuudessa laajennettu listajärjestelmä alkoi vasta vuodenvaihteessa 2009-10. Pikkuvirheitä toki, mutta toistuessaan virheet ihmetyttävät.

Väntänen on onnistunut kirjoittamaan Monroesta kirjan, jota lukee mielellään ja jonka pariin suorastaan uppoaa, vaikka ei olisi Monroen musiikin ystävä. Se on saavutus, sillä rock-elämäkerrat ovat ummehtuneessa sisäänpäin lämpiäväisyydessään usein suunnattu vain artistin todellisille faneille. Käsitykseni Michael Monroesta muuttui aika tavalla tämän kirjan pohjalta: lahjakkaan muusikon intensiteetti ja kunnianhimo yllättävät monessa käänteessä. Vilpitön sydämellisyys ja optimismi, joka ekstrovertin Monroen elämää ohjaa, on jopa lohdullista.

Otto Suuronen