09.04.2012
Takahuoneisiin, keikkabusseihin ja etenkin kapakoihin Herra Ylppöä seuraava teos arvostaa kummallisen kohteensa lisäksi täkäläistä alkoholikulttuuria.
Like
Älä anna kenenkään kyllästyttää sinua hetkeäkään! paasaa Herra Ylppö Ihmistensä kera kappaleessaan Riisu siipesi. Ylpön – Frank Mikko Kalevi Mäntymäen – elämäkerturiksi puhelinsoitolla itsensä ilmoittanut Teppo Vapaus siteeraa riviä jo teoksen sivulla 18 käynnistellessään kohteensa erinomaisuuden ja omalaatuisuuden yli 300 sivun mittaista hehkutustrippiä. Herra Ylpön sydän on heittäytyvä, rosoinen, häpeilemättä innostunut ja kohdettaan lutuisen kritiikittömästi syleilevä teos, jonka valitsema tie sopii Ylpön hybrikseen, mutta ei pitkässä juoksussa voi olla, niin, kyllästyttämättä. Roadtripin ja subjektiivisen muistelutarinoinnin muotoon kirjoitettu Ylppö-biografia onkin kuin mikä hyvänsä Ylpön tai Maj Karman parhaista kappaleista: sopivan sovinnaisesti kapinallinen, esikuviaan taidokkaasti palvova ja hiukan perusteettomalla itsetunnolla varustettu.
Kirjoja on syytä kirjoittaa vain eriskummallisista ihmisistä. Alunperin hameeseen ja sitruunaan pukeutunut ja Maj Karman Kauniissa Kuvissa vailla laulutaitoa laulanut Herra Ylppö on ehdottomasti sellainen. Hänestä ja hänen jäljestään löytyy epäsuomalaista röyhkeyttä ja narsismia, Äären (2000) ja Rautaneidon (2001) kaltaisia raskaan taiderockin merkkiteoksia, tuntuvaa kirjallis-elokuvallista sivistystä ja kykyä sanoa haastatteluissa relevantteja asioita. Näitä ja lukuisia muita puolia Teppo Vapaus pystyy valottamaan lukijalle ystävystyttyään Ylpön kanssa, istuttuaan tämän kanssa tien päällä satoja kilometrejä ja etenkin ryypättyään tämän kanssa tolkuttomasti.
Viina onkin teoksen voima ja tuho. Voima sikäli, että ilmeisen vakavasti alkoholisoitunut Ylppö alkaa Vapauden tarinassa kertoa vereslihaisimpia ja mehevimpiä näkemyksiään vasta ryystettyään riittävän määrän kossulla terästettyä siideriä. Herra Ylpön sydämen parasta antia lienee kuvaus kesäöisestä automatkasta, jolla kirjailija pakottaa Ylpön kuuntelemaan koko Maj Karman (kauniiden kuvien kanssa ja ilman) tuotannon. Omaa musiikkiaan muka-vieroksuvan Ylpön peiliintuijotteluhurmion Vapaus kuvaa kuvaa taiten heittämällä sekaan riittävästi faktoja ja omia muistojaan Karma-albumeista.
Alkoholin kiihdyttämän Ylpön filosofoinnit ova teoksen ydinmehua. Valitettavasti näkemykset on päätetty reunustaa loputtomalla ja loputtoman tylsällä, junttimaisella ja nololla känniromantisoinnilla, jossa runsas kaataminen nähdään todellisena kapinallisuutena. Pahimmillaan teksti tuntuu muuttuvan otteeksi mistä hyvänsä Soundissa julkaistavasta CMX:n tai Stam1nan festaripäiväkirjasta, jossa kovat pojat sekoilevat ja jostain syystä meidän tulisi naureskella ihaillen. ”Ne jotka eivät kestä alkoholia, sortuvat todellisuuteen”, romantisoi Ylppö Ylpön päihdeongelmaa romantisoivassa teoksessa kuin mikäkin b-luokan Juice tai Kaurismäki. Juuri tällaisen vuoksi Ylpöstä on vaikea pitää. Mies on Mustaa Paraatia ja Béla Tarria palvova epämääräinen älykkö, joka ilmoittaa pelastavansa suomirockin tekemällä lisää suomirockia tuoppi kourassaan.
Rokkijätkäodysseiaa voikin lukea hurjuudessaan surullisena tasapäistymiskeromuksena. Teoksen loppupuolella Porvooseen muuttanut Ylppö on kulkenut pitkän matkan harjavaltalaisesta ongelmanuoruudesta harmitellessaan kuinka Sata vuotta -single ei kaikesta huolimatta kunnolla löytänyt tietään kaupalliseen radiolevitykseen. Kyynel!
Takahuoneiden baarikaapeille väsynyt teos saa loppua kohden uuden piristysruiskeen mainitusta Aki Kaurismäestä. Ylppö kohtaa mahdollisesti suurimman esikuvansa Karkkilassa, löytää tämän kanssa yhteisen sävelen, organisoi Kauppatorille kansanjuhlaa Le Havren Cannes-menestyksen pohjalta ja suuntaa lopulta elämäkertureineen Sodankylän elokuvajuhlille. Ylpön kuvaaminen haluamiinsa pöytiin pääsevänä tosifanina kiteyttää hänen persoonastaan enemmän kuin aiemmat sadat sivut yhteensä. Tai ehkä vain löysin 90-luvun andorgyynin goottiolion rinnalle toisen itselleni mieleisen Ylpön. Hänestä tuntuu nimittäin olevan moneksi, ja tämän Teppo Vapauden vapaamuotoinen biografia baarivaihteelle jumittumisestaan huolimatta onnistuu tuomaan esiin.
Teksti: Antti Hurskainen
Vapaus-kuva: Hilla Kurki / Like
