Jalava

Kantrielementtejä folkahtavaan poppiinsa lisäilevä tamperelainen Jalava oli kotikentällään Telakalla tarkoituksenaan juhlistaa debyyttialbumiaan. Mutta vaikka keikka itsessään sujui odotetun vahvasti, ei sitä levyä oltu vielä saatu pihalle asti joten päivänsankari puuttui. Mikä on harmi sinänsä, sillä yhtyeellä olisi kyllä materiaalia kantamaan jo pitkäsoiton verran ja olisi kiva kuulla miten yhtye tiivistää uudet biisinsä levylle. Toivotaan siis että juhlakalukin saadaan pian jakoon.

Vaikka kitaristi Ville Wacklin ei enää Jalavan nykymuodossa olekaan yhtyeen ainoa biisinkirjoittaja, on yhtyeen ytimessä edelleen vahvasti Wacklinin pop-melodinen hymy, joka kohtaa Antti Westmanin lauluäänen kuulaan kaihon. Toinen leimaava tekijä on Ville Houtun pedal steel, joka on ehkä eniten kantri-elementti paketissa. Toki myös basisti Samuli Pyykkösen akustinen basismi luo touhuun ihan omanlaistaan pehmeyttä ja Alarik Valamo keskittyy rumpupenkillään lähinnä läpsyttelyyn. Mutta kuten herrat puolentoista vuoden takaisessa haastattelussa toteavat, ytimessä on juuri Wacklinin positiivinen maailmankansalaisen ja Westmanin suomalaisen jussihakulis-melankolian kohtaaminen. Sekä tottakai kantrimausteet.

Yksi samaisessa haastattelussa tavoitteeksi julkistettu asia oli Telakalla jo lähellä. Vaikka paikka ei ollut Las Palmasin suomibaari eikä bändi itse soittanut Irwin-covereita, oli Wacklinin miksauspöydän kautta keikan lämmittelyksi soittama Matti Johannes Koivun lähes täydellinen Irwin Goodmanin lauluja -levy loistava valinta saattamaan Telakan yleisö sopivaan moodiin. Ja vielä ilmainen lämmittelijä...

Alkuvirittelyissä vinkunaa ja vonkunaa aiheuttanut basson mikki ei onneksi itse keikkaa juuri häirinnyt, ja olihan siellä pedal steel suurimman osan aikaa peittämässä muita huminoita. Jalavan haikean kaunis ja akustisesti avara soundi on erittäin hieno, mutta riittääkö yhtyeen biisikynän melodiakoukku kuitenkaan nostamaan yhtyettä sillä tavalla hitikkääksi että se suuri yleisökin havahtuisi? Siinä keikkakertomuksen perinnäinen kysymys. Iskevimmät hitit (toki myös tuttuutensa takia) ovat edelleen puolentoista vuoden takaiselta Muukalainen -EP:ltä tutut lyhärin nimibiisi ja toisena encorena kuultu riisuttu Alkuluku. Pitääkö yhtyeen kehitysaskeleista ja iskukyvystä siis olla huolissaan? Vastaan ei, mutta toki ihan sinne jonnekin Jalava ei Telakalla kuitenkaan yltänyt...

Auervaaran rempseä hilipatihop, loppua kohden jopa pahaenteisen kohtalokas Lähtöselvitys sekä encoressa soitettu raukea Pian saivat ainakin höristämään korvia, juoksijalegendaa hahmottavan Paavo Nurmen omistaminen Westmanille itselleen miehen omassa välispiikissä oli hauskaa. Silti se viimeinen tiristys jäi lopulta saavuttamatta. Olisin kaivannut vielä ripauksen lisää, hurmosta tanssipotkuun, räväkkää uhkaa rokkaaviin hetkiin ja syvempää sielua ja ihon alle menemistä hiljentymisiin. Tällä hetkellä, tämän keikan perusteella, Jalava on tottakai tutustumisen arvoinen, hienolla omalla soundilla varustettu kauniin melodinen näppäilevämmän popin yhtye, mutta riittävätkö koukut?

Toki, kuten Alarik haastattelussa Kari Tapiota lainaten totesi: ”Jokainen suomalainen tykkää kantrimusiikista mutta ne ei uskalla myöntää sitä.” Jalava tarjoilee aiheesta tyylikkään suomenkielisen version, joka on riittävän cool ja pop jopa hipstereille. TJEU!

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo