15.11.2013
Matt Thornen Prince
-kirja ei kerro meille millainen mies Prince Rogers Nelson on. Se kertoo meille millaisia teoksia mies on julkaissut ja luonut sekä millaisen kuvan tähti itsestään julkisesti luo. Vaikka ääneen pääsee vaikuttava määrä yhteistyökumppaneita, ei esiripun taakse ole asiaa. Niinpä kirja palvelee parhaiten tosifaneja, jotka pääsevät peilaamaan omia mielipiteitään Princen tuotannosta.
Tammi
Prince - mies, myytti, symboli? Avautuuko popmaailman suuri mysteeri Matt Thornen kirjassa? Tuleeko mies myytin takana esille, inhimillistääkö Thorne Prince Rogers Nelsonin? Ei todellakaan. On toisaalta ymmärrettävää että Princen kaltaisesta hahmosta on vaikea saada otetta, koska mies ei halua toimittajille hirveästi jutella ja haluaa pitää kiinni mystiikastaan, mutta Thorne ei edes yritä vastata kysymykseen mikä mies tämä minneapolislainen musiikin kameleontti oikein pohjimmiltaan on. Thornen näkökulma on ultrafanimaisesti sukeltaa läpi Princen oman ja muille artisteille tekemän tuotannon läpi aikajärjestyksessä, jakaen kritiikkiä sekä omasta näkökulmasta että myös faniyhteisön näkemystä esiin tuoden.
Valitsemassaan harvinaisemmassa näkökulmassa Thorne on toki vakuuttava - mies tietää tuotannosta paljon ja on onnistunut tavoittamaan itse maestroa lukuun ottamatta melkoisen määrän asianosaisia kommentoimaan rooliaan yrityksessä nimeltä Prince. Teokset avautuvat varmasti, jos tuotanto on tuttua. Niille joille Princeltä avautuu vain joku osa urasta tai suurimmat hitit, teos on toooodella raskas kahlattava. Vaikka Sami Heinon suomentama kirja on tekstiltään selkeä ja Thornen aikajanalla liikkuva rakenne luo loogisen punaisen langan jota seurata, kesti kirjan lukemisessa harvinaisen kauan siihen nähden että erilaisia biografia-teoksia on tullut kahlattua satoja. Prince-kirja ei ole kovinkaan mukaansa tempaava tai sisäänsä imaiseva. Ilman arviovelvoitetta olisi jäänyt kesken.
Millaisen kuvan miehestä sitten saa tämän teoksen pohjalta? Äärimmäisen tuottelias ja näkemyksellinen artisti, joka suhtautuu todella omistavasti omiin teoksiin joista valtaosa jää julkaisematta salaperäisen Vaultin hoiviin. Työtoverit tuntuvat olevan Princeä varten, ei toisinpäin. Sekä sanoitus-analyysin että live-shown rakenteiden pohjalta Prince on tämän kirjan mukaan myös aika egomaaninen häntäheikki, joka toki leikittelee seksuaalisuudellaan moneen suuntaan mutta suhtautuu myös naisiin alentuvasti. Jos Thornen näkökulmaan uskoo, on Prince myös sen verran itsekäs että tekee levy-yhtiön kanssa niin huonon sopimuksen jotta peittoaa pahimmat kilpailijansa (kuten Madonnan), että taistelee seuraavan vuosikymmenen juuri samaista sopimusta vastaan mm. muuttamalla nimensä symboliksi. Toisaalta mies on myös poptaivaan valovoimaisimpia tähtiä, joka voisi halutessaan olla vieläkin isompi tähti kuin mitä on. Silti, koska ne todelliset inhimilliset kasvot tästä teoksesta puuttuvat, voivat kaikki nämä kuvailut olla myös vain sitä mystistä Prince -utua. Sen läpi ei Thornen valokeilalla pääse.
Teksti: Ilkka Valpasvuo,
Kuva: Theo Wargo/The Sunday Times
