13.01.2014
Delay Trees on levy levyltä etääntynyt esikoisensa perinteistä pop-maailmasta, kun yhtye on löytänyt oman äänensä. Tämä kehitys jatkuu tuoreella Readymade albumilla, jonka unelias indierock syleilee avaruuksia.
Delay Treesin kolmas pitkäsoitto valmistui vain hieman reilu vuosi edellisen albumin jälkeen, mitä voi pitää hyvin kiireellisenä vetona näinä päivinä. Yhtyeen musiikin korkea linja ei ole kuitenkaan kärsinyt tippaakaan, joten Desibeli haastatteli bändin musiikillista johtajaa Rami Vierulaa albumin tiimoilta. Ensi töikseen Vierula ottaakin kantaa ilmestymisvauhtiin.
- Ei meillä ollut mitään erityistä kiirettä, mutta olen viime vuosina huomannut, että musiikin on parasta vain antaa virrata itsestään silloin kun on jotain jaettavaa. Viimeisen parin vuoden aikana sitä musiikkia vain on jostain syystä tullut melko paljon sekä Delay Treesin, että sooloprojektinikin (23:23) käyttöön. Voi olla, että seuraavaa levyä kypsytellään pidempään, mutta kyllä taas aihioita tuntuisi olevan aikamoinen määrä.
Albumin materiaali syntyi vaivattomasti ja tuo vaivattomuus myös kuuluu halki kiekon positiivisena voimana. Kuinka kaikki lopulta tapahtui ja oletteko itsekään vielä täysin ymmärtäneet kaikkea tapahtunutta?
- Kirjoitin noin viisi albumin kappaleista edellisen levyn Dozen julkaisun aikaan. Jostain syystä aina ennen oman levyn julkaisua käyn läpi sellaisen luovan vaiheen, jolloin sävellän paljon uutta materiaalia ja kokeilen erilaisia juttuja. Ehkä se on joku psykologinen suojareaktio siitä, että ei olisi liikaa kiinni vasta julkaisun saavassa materiaalissa, tai ehkä vain luonnollinen osa jotakin kehityskaarta. Joka tapauksessa, nuo alkudemot pysyivät punaisena lankana aina studioon mentäessä eikä kappaleet radikaalisti niistä muuttuneetkaan. Debyytin aikaan me hifisteltiin studiossa aivan valtavasti, Dozen aikaan myös melko paljon, joten nyt oli piristävää tehdä nopeita päätöksiä ja äänittää vain muutamia ottoja.
Vanhojen demojen ja uuden materiaalin yhteen parsiminen onnistui myös toivotulla tavalla ja esimerkiksi Steady ja The How, jotka pohjaavat aiempiin aihioihin, istuvat albumin suureen kuvaan ongelmitta ainakin allekirjoittaneen mielestä.
Debyyttinne pop-maailma on korvaantunut hiljalleen huomattavasti syvemmillä ja samalla utuisimmilla maailmoilla. Mihin tämä kehitys on teitä mielestänne johtamassa ja kuinka ohjattua kaikki on ollut? Oletteko kenties ajopuita vai virtaa vastaan taisteleva yksikkö joka kirjaimellisesti luo oman tiensä?
- Ehkä sitä ei vain uskaltanut niin nuorena bändinä toisten rahoilla tehdä täysin sitä mitä olisi halunnut. Meillä oli debyytin aikaan ympärillä kokeneempia tahoja, joista jokaisella oli joku mielipide vaikkapa kaiun, noisen tai särön määrään ja monesti taivuttiin johonkin keskitiehen. Debyytin jälkeen me ei olla tehty oikeastaan minkäänlaisia myönnytyksiä mihinkään suuntaan ja siksi tuntuukin, että Delay Trees on vasta vähitellen löytänyt oman todellisen luonteensa. Me saadaan tehdä ja tullaan tekemään täysin mitä itse halutaan.
Albumi käynnistyy Introlla, joka muistuttaa vanhojen elokuvien alkumusiikista. Enkä tarkoita nyt tyylillisesti vaan siten, että avaus johdattaa kuulijan oikeaan mielentilaan. Mistä idea nykyään aika epämuodikkaan intron käyttämiseen oikein syntyi?
- Levy tuntui tarvitsevan jonkun rauhoittavan elementin heti alkuun, jonkun joka voisi johdattaa siihen omaan maailmaansa. Hyvä jos se toimii. Epämuodikasta se on varmastikin, mutta eiköhän unelias indie-rock ole kaikkineen vähän passé. Mutta ei se meitä niin kauheasti kiinnosta.
Kappaleiden mitat pysyvät päätösraita The Atlanticia lukuun ottamatta hyvin maltillisina, mutta silti biisit tuntuvat (ainakin omasta mielestäni) kestävän juuri riittävän pitkään. Kappaleiden sovitustyö ei kuuleman mukaan vaatinut paljoa, sillä yhtye sulkeutui studion uumeniin käytännöllisesti katsoen valmiin materiaalin kanssa.
- Emme myöskään halunneet viilailla liikaa mitään, jotta kappaleiden tuoreus ja luonnosmaisuus tallentuisi äänitystilanteessa. Sellaisen "vähemmän on enemmän" -ajatuksen turvin myös biisien mitat pysyivät lyhyempinä ja kuuleman mukaan kappaleet tuntuvat entistä lähestyttävämmiltä.
Sovitustyö on tehty koko bändin voimin, vaikka tällä kertaa kappaleet ovat poikkeuksellisen vahvasti Vierulan näkemyksiä. Vierula korostaakin vielä sitä, kuinka kaikki bändissä antavat merkittävän panoksensa kokonaisuuteen.
Readymaden kansivihossa on kuvia jotka muistuttavat kovasti 70-luvusta, kuten monet yhtyeen aiempienkin julkaisujen kuvitukset. Vierula tunnustaakin olevansa toivoton nostalgikko, mutta se ei tarkoita että menneet ajat olisivat olleet jotenkin parempia. Pikemminkin kyse on eletyn elämän, kokemusten ja muistojen merkityksestä siinä keitä me olemme juuri nyt.
Eletystä elämästä tulikin mieleen, että neljä ja puoli vuotta sitten olitte Desibelin haastateltavina. Ilmaisitte tuolloin tärkeimmäksi tavoitteeksenne kauniin ja aidon musiikin luomisen, mutta samalla tarkoitus oli saada myös mahdollisimman laajaa huomiota. Miten nuo kyseiset tavoitteet on saavutettu ja mitkä ovat Delay Treesin tärkeimmät tavoitteet nyt?
- Tavoitteet on varmaan edelleen samat, mutta laajemmasta yleisöstä haaveilu ollaan kaikessa skeptisyydessä vähitellen jätetty taaksemme. En usko, että tuolloin vuosia sitten uskottiin tosissamme kokevamme ja näkevämme näin monia hienoja elämyksiä bändin kautta. Sinänsä tuntuu, että jotain hienoa on jo saavutettu, mutta se ollaanko me oltu "aitouden" tai "kauneuden" äärellä vielä saa jäädä jonkun muun päätettäväksi.
Entä miltä näyttää Delay Treesin lähitulevaisuus? Onko luvassa kiertuetta, ulkomaailman valloituksia vai suuntaatteko kenties vuoden 2014 aikana jo seuraavan pitkäsoiton kimppuun?
- Nyt me todella odotetaan keikkojen soittamista. Dozen aikaan väsytti keikkojen soittaminen, mutta tällä kertaa keikkailu kiinnostaa tosi paljon. Ehkä silläkin on merkitystä, että Readymaden biisit taipuu entistä helpommin monenlaisiin keikkapaikkoihin energisyydessään ja yksinkertaisuudessaan. Ulkomaille olisi tilausta, mutta meillä on aika huono taloustilanne. Ehkä jotain showcase-keikkoja on kuitenkin tulossa keväälle...
Kuvat: Delay Trees
Mika Roth
