Kun etikka alkaa maistua hyvältä: NuSpirit Helsinki päätti kiertueensa Cardiffiin

Brittiläinen keittiö ei tunnetusti tarjoa herkullisia elämyksiä. Lammaspolo hukutetaan poreilevan keitinveden sijaan tirisevään rasvaan ja pöytämausteiden joukossa seisoo tukevasti etikkapullo. Saarivaltio valmistaa jopa etikalla höystettyjä sipsejä, joihin sain tutustua jokin aika sitten. Haju oli outo, mutta jo muutaman maistiaisen rauskutettuani olin myyty. Yhtäkkiä hapuilin sormillani tyhjää pussia ja kieleni oli tulessa. Uskokaa minua, suurissa määrissä etikalla on haittavaikutuksia.

Samankaltainen kokemus oli Nuspirit Helsingin keikka Cardiffissa, joka oli kymmenhenkisen keikkakokoonpanon viimeinen satama heidän Iso-Britannian kiertueellaan. Matka oli mitä ilmeisimmin menestys: Brightonissa yli 200 fania raivasi tiensä yhtyettä katsomaan tulipalosta ja liikennesulusta huolimatta. Myös Walesin pääkaupungissa Nuspiritin jengi imuroi Toucan -klubin täyteen musiikista pitäviä villakoiria. Bändi todella vakuutti paikallisen väen suomalaisen klubimusiikin hyvinvoinnista. Vai kuinka monta kertaa olette nähneet kolmasosan yleisöstä keskittyvän tanssimisen sijaan suu auki tuijottamiseen?

Viileästä villiin

Ne, jotka ovat tätä kokoonpanoa livenä päässeet kuulemaan, tietävät kuinka nerokkaasti se viettelee mukaansa. Keikka kulki pitkin perinteistä tarinan kaarta, jonka aikana jännitystä ja nautintoa kasvatettiin pienien piikkien avulla kohti kliimaksia. Tämän bändin kyydissä matka huipulta alas sujui mukavasti kuin kengurun pussissa.
Aperitiivina NsHki tarjoili viileää jammailua, jonka aikana lavan edustalta vielä löytyi omaan keskusteluunsa syventyneitä seurueita. Osa heistä heräsi henkilökohtaisen suosikkini Orsonin avulla, ja viimeistään rumpali Mäkysen ja perkussionisti Mamban timantinkova rytmikeskustelu kirvoitti ensimmäiset kollektiiviset suosionosoitukset. Jostain kantautui tuoksahdus vihreää voimaa, ja lavalle ilmestyi illan ensimmäinen laulaja Daddy Ous. Syy-seuraus-suhdetta tai ei, ”Valkoinen vapahtaja” jakoi rennosti kivenkovaa sanomaa. Seuraavaksi esiin asteli laulajatar Okou, joka oli selvästi säästetty namupalaksi keikan loppupuoliskolle. Hän tiivisti entuudestaan pieniä välejä tanssilattialla. Okoun tumma ääni toimi kuin karkkipurkki kaapin päällä: kiusoitellen se sai nostamaan kannen ja maistamaan niitä kovia hedelmäkarkkeja, joita saa vain laivalta. Lämmiteltyään Okou sai ilman säkenöimään sähköä Tryin -kappaleen aikana.

Lyhyt laskeutuminen kiitoradalle ei itse asiassa ollut kovin hellä. Nuspirit Helsinki pikemminkin vain villitsi porukkaa kun vielä ehti. Se sai jopa erään nuoruuden lähdettään etsivän rouvan käyttäytymään varsin estottomasti. Sitä minä kutsuisin jo musiikkiterapiaksi. Mielenkiintoisena ilmiönä mainittakoon, että encoren aikana tanssilattialta löytyi huomattavan paljon trendi-iän ohittaneita joraajia. Tämä on jälleen selvä osoitus Nuspiritin luokittelemattomasta suosiosta.

Telepaattista musiikkia

Keikka paljasti valitettavasti Nuspirit Helsingin surkean puolen: helpompaa minun olisi tehdä Bushista Saddamin kirjekaveri kuin löytää keikasta jotain huonoa. Jos kuitenkin oikein kovasti yritän. Kiertueesta vääjäämättömästi aiheutuva väsymys tuntui vaikuttavan bändiin, ja muutoin täydellinen soitanta vaikutti ajoittain hieman rutiininomaiselta. Käytännössä tämä oli kuitenkin merkityksetöntä sen rinnalla, kuinka täysin sydämin muusikot nauttivat soittamisestaan. Rumpali Mäkynen paljasti muutaman kerran niin onnellisen hymyn että soittamisen nautinto ei voinut olla välittymättä muihinkin. Kasio-Rantalalle on annettava kunniamaininta hienosta haara-asennosta siellä Rhodesin takana. Yhtä toimivaa energian vapauttamista en ole kokenut livenä koskaan.

Jokainen orkesterin jäsen hallitsee äänensä napakasti. Nuspiritin vahvuus onkin soittajien lähes telepaattinen yhteys soittaa upeaa musiikkia nimenomaan yhdessä. Heidän musiikissaan ja ahmaisemissani etikkasipseissä on varmasti sitä samaa ainetta, joka tutkitusti saa haluamaan aina vain lisää.

Laura Sorvala