05.03.2003
Yo-talo/Tampere
Alkavan kevään merkkejä oli jo hieman päivällä leijaillut ilmassa ja moisesta elämänhenkäyksestä innostuneena päätin sinkoutua Yo-talolle tarkastamaan lähinnä Tähden meininkiä. Tuota hallitsevaa manserockin kuningasta ei ollut vielä kerinnyt seuraamaan ja kun nyt sopiva tilaisuus tuli, olin valmis kuin Pohjois-Korea ydinsotaan. Toinen ainakin osittain Tamperelainen viisikko Replika oli kuitenkin se illan pääesiintyjä, koska miekkoset promosivat iltamissa uutta lättyään, jota jaettiin 50 ensimmäiselle lipun ostaneella. Ei vain tainnut tulla tuo viisikymmentä myytyä lippua täyteen, mutta ihan kivasti porukkaa silti riitti. Kaiken maailman vippihörhöjä ja bändilistalaisia täydensi muuten harvaa miehitystä. Toinen seikka, joka viesti Replikan pääroolista, oli bändin taustakangas, joka häiritsi meikäläistä melkoisesti toisten bändien keikkojen aikana. Eikö sitä bändin tunnusta nyt olisi ainakin voinut peittää vaikka kankaanpalalla ja hakaneuloilla? Kysyn vaan...
Niin todellakin toisia bändejä, sillä Replikan ja Tähden lisäksi myös viisimiehinen Oikosulku esiintyi illan aikana. Nuorenoloinen vauhdikas, suomirokkia ja actionia mukavasti miksaava yhtye sai kunnian aloittaa. Viime vuosituhannen viimeisinä vuosina kehittynyt bändi oli sinällään illan kovin nimi, sillä Pokon levytysdiili takaa yhtyeelle niin keikkaa kuin radioaikaa. Ja mikäs siinä, sen verran pirteätä tuo roketti on. Keikkameininki oli energistä ja kaikki vauhtirokin tutut kuviot löytyivät: jalkaa monitorille, yleisön seassa laukkaamista, taivutuksia ja niin edelleen. Soitto pelaa hyvin yhteen, mieleen nousi jopa rockin suomen mestari The Grammers, tosin äidinkielellä. Kun edellisen kerran näin Oikosulun, oli kyseessä ulkoilmakeikka. Klubitiloissa veivaus sai lisää munaa ja vain parikymmentä ihmistä lisää tanssilattialle puuttui. Tosin yhtyeen vanhaa Koskenrantaan -hittiä en voi sietää, oma tunnelmani palautuikin sen soidessa vimppana kappaleena takaisin salin lattialle. Muilta osin melkoisen vakuuttavaa. Ja kinuamisen jälkeen saatinhan se Paranoidkin, tosin vain alku. Mutta tuntuisi sujuvan tuokin vanhista vanhin keikkatoive, Juntusella tuntuu olevan määrättömästi perillisiä.
Seuraavan pelivuoron sai vuodesta 2000 alkaen taivaltanut Tähti. Viisikko rauhoitteli yleisöä sähköhäiriöisen edeltäjänsä jälkeen ensin rauhallisella balladilla. Mutta jo seuraavasta biisistä lähtien akustisen kitaran ja unelmoivien koskettimien päälle runtattiin jyräriffiä, raskasta bassoa ja rumpupatterillinen tykkitulta. Iskelmälliset pohjajuonteet tekivät annista mielenkiintoisen, ihan vastaavaa en muista kotomaassa kuulleni. Ei sillä, että Tähden suomenkielisessä rokittelussa nyt mitään erikoisemman upeata tai tajun vievää juttua olisi ollut... Paha mennä muodostamaan mielipidettä ensimmäisen keikan perusteella. Verrattuna edelliseen esiintyjään liikkeen määrä väheni, muuta melodisuus kasvoi. Tarvinnee tsekata Tähteä toisenkin kerran ja yrittää silloin päästä paremmin sisään yhtyeen juttuun.
Väkeä oli jo tippunut melkolailla paljon Replikan aloitellessa. Replikaa on paljon kiitelty levytuotoksistaan, mutta ongelmana tuntuu olevan biisien tasapaksuus. Voisivat soittaa vaikka samaa biisiä alusta loppuun ja samalta kuulostaisi kuin nyt. Koitin pinnistellä ja löytää jotain koukkuja, jotka avaisivat minulle tien bändin musiikkiin, mutta ei. Ei sitten millään. Osasyynä varmasti oli melko myöhäinen ajankohta (keskellä viikkoa) ja oma väsymystila, mutta parannettavaa oli bändissäkin. Hohhoijaa tuli oikeasti ensimmäisenä mieleen! Sori vaan. Edellisen kerran Replika oli uusi tuttavuus, mutta vieläkään voimapoppaileva suomirokki ei tippunut. Paidat ja kangas ovat komeita, mutta sisältö tylsää. Vasta encoren aikoihin taisin löytää jotain positiivista ja piristävää. Vika on joko minussa, bändissä tai molemmissa. Veikkaan jälkimmäistä.
Ilkka Valpasvuo
