03.10.2020
Noisen laidalla on aina tilaa kaikenlaiselle uudelle ja erilaiselle, kuten kaikki hyvin tietävät. Turkulainen Throat on jo pitkään puskenut marginaalien seiniä lommoille äänitteillään, mutta nyt ollaan kieltämättä jo marginaalin marginaalissa. Tai vielä sitäkin syvemmällä. Pistettyään harvinaisempaa materiaaliaan pakettiin viime vuonna sangen onnistuneesti Decade of Passive Aggression 2009-2019 -kokoelmalla palaa yhtye nyt vuoden 2018 Bareback-albumin pariin, eikä tuo visiitti ole millään tavoin pikaluonteinen.
Kaos Kontrol
Remix-levyt eivät tietenkään ole mikään uniikki idea, mutta se että sama levy pistetään remix-pikkelssiksi samalla kertaa kahteen otteeseen, onkin jo jotain hieman muuta. Eli yksi ja sama albumi kuullaan nyt toisten käsien käsittelemänä kahteen kertaan. Missä tämäkin idea on oikein syntynyt? Sehän on loistava!
Okei, rauhoitutaan ja pahoitellaan kysymys- ja huutomerkkiä. Ei tässä tarvitse pelihousujaan repiä, kun tarjolla on lähes puolentoista tunnin edestä murjottua noisea, painajaismaisia elektronäkyjä ja raskaita, metallisia lyöntejä.
Lähdetään liikkeelle faktoista: yksikään remiksaus-talkoisiin osallistunut yhtye/artisti ei ole saanut muokata kuin yhden biisin. Tai ainakin jokaiselta kuullaan vain yksi raita tällä tuplalevyllä. Otsikon perässä ei lukenut vol. 1, mutta mistäpä Throatista koskaan tietää.
Näkemykset kertovat myös enemmän itse tekijöistä kuin alkuperäisestä materiaalista, kuten jo ensimmäinen raita Safe Unsound osoittaa. Linekraftin käsissä vääristyneet äänet ovat puhtaasti painajaismaista helvettiä, kun taas Goverment Alpha on päätynyt hiljaisempaan, kenties jopa doomimpaan muotoon, jonka pahaenteisyys säteilee kuin vuotava reaktori. Yksi biisi, kaksi tietä.
Tämä antaa myös osviittaa koko tuplalevylle, eli mitään vahvempia déjà-vu fiiliksiä ei tule, vaikka kaikki kuullaan periaatteessa kahteen kertaan. Kokonaisuutta pohdittaessa näin jykevän ja ehdottoman äänimöhkäleen arvioiminen on hankalaa, kun vyörytyksen jatkuessa ja jatkuessa ja jatkuessa tahtoo iskeä iskuhumala. Tähän tietysti auttaa se, että jokin raita sotketaan vielä tavallista rankemmin ja esimerkiksi Vanhalan murjoma Born Old on kaikkine looneytoonsmaisine vinkaisuineen ja ääniräjähdyksineen ainakin kolmiloikka jonnekin muualle.
Lasse Marhaug venyttää No Hard Shoulderin päälle 11-minuutin mittaiseksi hulluuden pyörteeksi, jonka harhaisissa huudoissa ja puristetutussa soundissa kelpaa lepäillä – mikäli tämä lääke sattuu sopimaan kropalle. Sinelmiä sieluun aiheuttaa taatusti myös Maritime – The Rime of the Ancient Coroner Mix, jonka meille suo Keränen. Näissä kakofonisissa heijastusten heijastuksissa sulkeutuva tuplalevy, kun ei anna mielen rauhoittua vielä silloinkaan, kun hiljaisuus on jo laskeutunut.
Noise rock elää ja kehittyy siinä missä kaikki muutkin genret ja Throat on kiistatta tehnyt ystävineen jotain, mitä ei ymmärtääkseni ole aiemmin saavutettu. Mikä on sitten tärkeämpää: tuloksena syntynyt äänitaide vai itse saavutus? Hmm, en osaa sanoa, mutta jo se että pohdin moista lienee jonkinlainen saavutus. Jos siis sisuskalut kestävät, etkä pelkää uusia suuntia, kannattaa marginaalin marginaaliin tutustua. Avoimin mielin.
Mika Roth
