15.06.2003
Törnävä/Seinäjoki
Toisen vielä hyisemmän yön jälkeen ohjelmassa oli pakkausta ja muuta hässäkkää. Perinteiset aamu-uinnit jäivät vähemmälle, kun piti kiirehtiä keikkailemaan. Avoliittoa oltiin ehdotettu jo edellisenä päivänä, joten päätin tsekata bändin Paviljongissa heti sunnuntain alkuun. Suomenkielistä pop-hiphoppia herjalla otteella heittänyt bändi oli koonnut mukavasti porukkaa tanssahtelemaan ja hymähtelemään hauskoille sanotuksille. Jouluksi hoitoon, Sukujuhlat ja Ghettoperse kertovat hieman poppoon parisuhde-hiphopista. Vasta kolmatta keikkaansa soittava bändi viihtyi lavalla, vaikka jännitys näkyikin otteissa. Välillä räpäytys/laulu meni aikamoiseksi huudoksi, mutta hauska kolmen laulajan/mc:n, konemiehen ja kitaristin/basistin kokoonpano kuitenkin oli. Avoliitolla on tapana julkaista joka kuukausi uusi biisi netissä, joten tavoitettavuus on taattua.
Samaan aikaan päälavalla nähtiin Liekkiä. Vaikka porukkaa olikin kerääntynyt paljon, oli lava aivan liian iso pienelle tunnelmalliselle bändille. Pienoinen jännitys ja todennäköinen väsymys olikin aiheuttanut kaikenlaisia mokia keikan aikana. Sweatmaster valloitti seuraavaksi Yle X:n. Yleisöä oli paljon, mutta pojat tuntuivat olevan ainakin aluksi aika kohmeessa. Vauhtia keikkaan saatiin loppuvaiheessa, mutta tämä ei ollut mitään verrattuna viime viikkoiseen hulluuteen Indie-iltamissa Turussa.
Sparta ei ollut missään vaiheessa keikkalistallani, mutta yhtäkkiä olin heitä katsomassa ja diggasin bändistä. Aika rankkaa rockia ja välillä punkahtavaa musaa veivannut bändi oli kerännyt porukkaa Saarilavalle, mutta virta vei kovasti eteenpäin Yle X:lle. Hetkeä myöhemmin sen valloitti Suomen tämän hetken ykkösbändi Don Johnson Big Band. Ensimmäisen kerran koko festivaalilla oli tällainen tungos ja yleisömassojen liike. Päälava olisi ollut ainut oikea paikka Tommy Lindgrenille jengeineen. Loistavaa hiphoppia, funkia ja muuta rytmimusaa kuultiin jälleen hyvä annos. Tällä kertaa erityisen hienoa oli Emma Salokosken mukanaolo. Hitaissa biiseissä naisen soolot olivat kohdallaan, mutta Tommyn räpäytyksessä Emma ei ollut millään pysyä mukana. Mahtava meininki tuntui olevan niin yleisön joukossa kuin lavallakin. Hauska erikoisuus oli Tupac Shakurin California Love -cover.
Dave Gahan valloitti toiseksi viimeisenä juhlaprovinssin päälavan. Yleisömassat lavan edessä eivät olleet totutunlaiset. Yleensä tässä vaiheessa festivaalia pääkenttä on pursunut jengiä viimeisissä fiilistelyissä. Vanhoja Depeche Mode -biisejä ja uusia soololevynsä Paper Monster kappaleita soittanut Gahan oli ihan jees. Hyväkroppainen nelikymppinen laulaja antoi matalalle, tummalle äänelleen oikeutta ja nautti omien biisiensä esittämisestä. Tutummat Depeche Modet sen sijaan saivat yleisöön enemmän energiaa. Kaitsu sanoi: Vitun hyvä, mutta eri asia on, missä promilleissa. Siitä nousikin hyvä idea, kuunnella kavereiden kommentteja bändeistä ja mitata promillet kommenttien mukaan. Näkisi kuinka humalassa pitää olla pitääkseen bändistä. Hieno idea.
Aurinko tuli festarikansan iloksi vielä viimemetreillä. The Dandy Warhols jäi itseltäni muutamaan vikaan biisiin, mutta jengiä tuntui yhä olevan messissä. Rockia elektromausteilla soittanut yhdysvaltalainen Warhols olisi ollut erittäin kiinnostava koko keikan verran, joten sen nähneet saivat olla tyytyväisiä. Viimeinen bändi oli Kolmas Nainen. Ei oikein mennyt omaan tajuntaan, mutta pohjalaista jengiä tuntui kiinnostavan. Illan jatkoja suunniteltiin ja viimeisiä kommentteja festareista kuultiin. Eräs hemmo kertoi parhaan hetkensä sattuneen suudellessa entistä tyttöystäväänsä Kentin aikana. Toisen paras hetki oli, kun entinen tyttöystävä otti kaverilta suihin vieressä. Aikamoista festarimeininkiä tuli taas koettua, mutta hieman vaisuissa tunnelmissa. Ei yhtään mielettömyyttä hipovaa lavashowta, hyvin vähän tunnelmallisia ruuhkia tai tungoksia lavan edessä, kylmyyden kohmettamia jäseniä ja vesisateen kuraamia kuteita. Olihan sitä hauskaakin, upeita uusia bändituttavuuksia, festarikavereita ympäri Suomea, loistava telttajengi, upeat valmistujaisjuhlat keskellä leirintäaluetta, perinteiset kauppakäynnit, auringonottoa, eikä viimeisiä jatkobileitä voi jättää huomioimatta. Kyllä Provinssirock aina hieno on.
Nelli Korpi
