Rust, Velcra

On The Rocks on osoittautunut kahden elinvuotensa aikana erinomaiseksi keikkapaikaksi -etenkin jo jonkinverran suosiota saavuttaneille bändeille.

Ensimmäisenä soitti minulle aikaisemmin tuntematon Rust. Jo ensimmäinen biisi upposi minuun niin, että aloin miettimään mihinköhän Velcra pystyy, jos lämppäribändi on jo tämän tasoinen. Bändin musiikillisesta puolesta Mika kertoo enemmän levyarviossaan. Parin biisin jälkeen ensimmäiset ihmiset menivätkin jo lavan eteen tanssimaan. Alkubiisien jälkeen tuli pari slowaria, Riverside ja Yle-X:n tehosoitossakin ollut Down. Vaikka osa biiseistä onkin todellista menomusiikkia, on hienoa että slowareissa bändi pääsee myös aika herkälle linjalle. Näiden jälkeen tulikin varsinaista hypytystä: Last son ja Hollow life. Viimeisenä pakollinen cover-biisi, Duran Duranin Ordinary World, joka oli aivan loistava. Tämä live-akti oli sen luokan kovaa kamaa, että ainakin minä tulen seuraamaan bändin seuraavia keikkoja kotisivulta. Lavalla laulajan ohella mieleen jäi kalju basisti, joka oli menossa mukana vähän taka-alalle jääneitä kitaristeja enemmän. Bändi kauppasi keikalla myös ep:tään, jota minä en kyllä yrityksistäni huolimatta onnistunut ostamaan.

Sitten lavalle nousikin se odotettu Velcra. Keikan alkua häiritsivät lavan toisella reunalla olleet muutamat pogoajat, jotka veivät kolmasosan koko lavan edustasta. Kolmannen biisin aikana syntyikin sitten tappelu, johon bändikin joutui ottamaan kantaa. Poket heittivät ainakin suurimman osan häiriköijistä ulos ja keikka jatkui. Big Brotherin ja Can't stop fightingin jälkeen tappelua ei edes muistanut ja tärkeintä tietenkin oli, että pääsi bilettämään rauhassa. Velcra vyörytti yleisönsä sellaisella energialla, että paikallaan seisoskelu ei maittanut vaan oli pakko bilettää hulluna. On the Rocksin lavan eteen ei paljoa ihmisiä mahdu ja nyt meno oli juuri sopivan väljää. Vaikka ihmisiä oli paikalla paljon mitään tungosta ei silti syntynyt. Energisyyden lisäksi mieleen jäi myös Velcran yleisöä lähellä oleva asenne. Vaikka bändi on käynyt Lontoossa asti soittamassa, paikalla ei oltu millään rockstara-asenteella. Osaltaan tähän saattoi myös vaikuttaa On the Rocksin matala lava ja intiimi tunnelma.

Viimeisenä biisinä tuli My Law, johon oli lisätty T.A.T.Ulta "Not gonna get us" -huuto. Sanottakoon, että minusta se vähän latisti muuten loistavaa biisiä. Toisaalta koko kesän keikkailun jälkeen tulee varmasti kokeiltua kaikenlaista hullua. Jos jotain negatiivista hakee, niin lopuksi soitetut pari nopeaa encorea jättivät vähän kylmäksi. Mutta toisaalta kaikki biisit soitettiin jotka halusinkin kuulla. Yleisö poistui paikalta sangen tyytyväisenä ja niin poistuin minäkin. Päässä jäi tosin soimaan "Not gonna get us"...

Teksti: Tero Lyytikäinen, Kuvat, kommentit: Aapo Lehti