20.02.2004
Joensuulainen Monica’s Lips vakuuttaa keikalla energisellä ja iloisen paahtavalla ska-punkilla, jonka tahdissa jalka liikkuu ja hiki lentää. Tuoreimmalle levytykselleen viisikko on onnistunut rakentamaan myös kotikuuntelussa korvaan tarttuvia hittirykäyksiä. Mainioiden musiikkielämysten vakuuttamina päätin lähestyä yhtyettä postitse. Herrat Tatu (laulu ja kitara) ja Une (rummut), sekä livesoitanta että levytuotokset vakuuttavat. Kumpi on lopulta bändille kovempi juttu, positiivinen palaute keikasta vai suitsutus levystä? Saako keikasta kuitenkin lopulta enemmän itselleen kuin onnistuneen levysession tuotoksesta?
Tatu: - Tää on vähän tällänen kaksiteränen piippu -juttu. Levyllä on tietenkin helpompi kuulostaa hyvältä, varsinkin kun sattuu olemaan osaava tuottaja, kuten meillä tällä uusimmalla oli. Mutta keikathan kuitenkin ovat aina tähtihetkiä. Eli jos pitäisi valita joko keikattomuus tai levyttömyys, niin kyllä tuon jälkimmäisen valitsisin.
Une: - Mutta on siinä sekin, että levy on periaatteessa bändin tyylinäyte. Siihen keskitetään kaikki osaaminen ja pyritään kuulostamaan niin hyvältä kuin mahdollista. Luonnollisesti sitä yritetään keikoillakin, mutta ei sitä lopputulosta voi samalla tavalla arvioida kuin levyä. Sinne levylle kun on huomattavan helppo laittaa sellasta tavaraa mitä ei livenä pysty esittämään. Ja siihen live -soundiin vaikuttaa melkein vielä enemmän soittajista riippumattomat jutut. Mutta kyllä mie tuohon Tatun viimeseen mielipiteeseen yhdyn.
Olette tehneet popvaikutteista skapunkkianne vuodesta 1999. Mitä kautta päädyitte juuri vauhdikkaiden ska -vaikutteiden pariin?
Tatu: - Silloin 14 -vuotiaana en ainakaan minä tiennyt mitään "oikeasta" skasta (en kyllä varmaan tiedä vieläkään, paitsi aavistuksen). Kuunneltiin näitä Amerikan skeittipunkkibändejä, jotka sotki sellasta hiki-skata punkkiinsa. Aateltiin että kivat kontrastit. Nofx:in biisejä harjoteltiin ja muuta sellasta. Vähän myöhemmin tajuttiin että esimerkiksi Sublimen takapotku -meininki on tyylikkäämpää. Sitten taas löyty 2-tone -bändit, ja tajuttiin että Specials on helvetin kova. Sitten kun kuuli Clashin London Callingin, niin sehän räjäytti pankin.Tyylikäs tyylien sotkeminen on meidän juttu. Nyt sitten koputellaan Jamaikan ska -historian oville. Elikkäs vähän niinkuin käänteiskronologisessa järjestyksessä ollaan tutustuttu skaahan.
Mainitsette vaikuttajiinne kuuluvan The Clashin, Sublimen, The Living Endin sekä Weezerin. Viimeksi mainittu jäi minua levyä kuunnellessa mietityttämään. Onko biiseistä kaikuva rento iloisuus SE Weezer -vaikute? Millainen rooli Cuomolla ja kumppaneilla omasta mielestänne on musiikkiinne?
Tatu: - Se se voisi esimerkiksi olla! Weezerin biisit ovat yksinkertaisia mutta silti nerokkaita. Samoin Cuomon sanoitustyö on lähellä sydäntä. Kömpelö nerokkuus.
Une: - Mie luulen, että ne Weezer -vaikutteet kuuluu eritoten biisien kertosäkeissä. Kyllähän niissä semmoseen kitaravallilla kyllästettyyn tarttuvuuteen pyritään, mitä Weezeriltäkin löytyy.
Olette tehneet viisi virallista levysessiota. Miten Monica’s Lipsin musiikki on vuosien ja äänitteiden mukana muuttunut? Onko jotain jäänyt pois tai jotain uutta tullut rikaksi rokkaan?
Tatu: - Ainakin minä olisin silloin aluksi halunnut soittaa skeittipunkkia. Mutta kun en osannut soittaa niin nopeasti. Aloitimme jonkinlaisena poptakapotku -hässäkkänä, sitten pikkuhiljaa siirryimme rockimpaan, hairahdimme jopa metalliin. Nyt identiteettikriisi alkaa olla jo ohi, ja oma saundi alkaa vakiintua. Uusin ihastus on rockabilly ja psychobilly. Ja surf. Ja kaikki Oldies. No okei, ehkä se kriisi ei ole vielä ohi.
Une: - Kyllähän nää biisit on vieläkin aikamoista tyylien sekamelskaa. Mutta sehän on vaan hyvä juttu, pitää mukavasti mielenkiinnon yllä. Mie en oo oikeen ikinä ymmärtäny miten tällästen pikajuoksu-skedepunk -bändien rumpalit jaksaa vääntää...ei voi käsittää. Harvemmin mie oon kovin moniulotteiseen rumpalointiin tuollasessa musiikissa törmänny. Loistavia soittajiahan sieltäkin löytyy mutta silti.
Olette saaneet äänitteistänne aika paljon hyvää palautetta. Onko mitään virallisia levytyssopimuspuheita pidetty? Mitkä ovat omat visiot tulevaisuudesta bändinä?
Tatu: - Pääsen vastaamaan legendaarisesti: kaikenlaista pientä on ollu, mutta ei vielä mitään mullistavaa. Keikkailu ja levyttäminen voisi jatkua isommalla tasolla. Ja hyviä biisejä lisää.
Une: - Kyllähän tuota tuoreinta promoa läheteltiin vähän sinne sun tänne vaan palaute on ollu siltä suunnalta aika vähästä. Keikkojen tekeminen ympäri Suomen on ainakin miun mielestä seuraava oleellinen askel. Onhan noita jo muutamia tehtykin ja tuolla itänaapurissakin on kohta kahdesti vierailtu, mutta ei noitten ulkopaikkakuntakeikkojen määrä päätä huimaa. Seuraavan kerranhan meijät voi Suomenniemellä bongata tuolta Jyväskylän Lutakosta 13.3. järjestettävästä Jyväskylän Töminä -tapahtumasta. Eli sinne siis.
Monica’s Lipsin biisejä löytää viime vuosilta useammaltakin kokoelmalta. Miten kokoelmilla mukanaolo eroaa omien äänitteiden tekemisestä? Oletteko saaneet niiden kautta uusia kuulijoita paljonkin?
Tatu: - Kokoelmissa paras puoli on se, että saa ilmasta studioaikaa nauhottaa biisejä, jotka voi lätkästä seuraavalle demolle. Kaipa sieltä jokunen on meidät bongannutkin.
Une: - No joo... Miun mielestä tuommosille kokoelmille valituks tuleminen on erittäin hyvä juttu jo senkin takia mitä Tatu tuossa äsken sano, mutta myös sen takia, että eihän sitä ikinä tiiä, että minne ja kenen käsiin se kokoelma lopulta päätyy. Ja kyllä mie tiiän jo monta tyyppiä, jotka on meijät joltain kokoelmalta bongannu. Varsinkin se ilmanen Toinen Ääni -kokoelma oli miun mielestä tosi hieno juttu... Kukapa sitä nyt ei ilmasesta musiikista tykkäis. Sääli vaan, että meijän biisi ei oikeen soundipuolelta tyydyttäny ketään. Tuollasessa promotoiminnassahan nuo kokoelmat on mitä mainioin juttu.
Noissa kokoelmien nauhotussessioissa on kyllä se, että ne on usein aika pikasia vetäsyjä. Meijän tuoreimman EP:n nauhotukset ei sen sijaan ollu. Molemmissa on puolensa mutta kyllä mie ainakin tyytyväisempi oon näihin EP:lle päätyneisiin tuotoksiin.
Olette jo aiemmin käyneet soittamassa Venäjän puolella ja nähtävästi Itään pitäisi taas lähteä. Miten Venäjän keikkaelämä eroaa kotimaisesta? Oletteko joutuneet tullimiesten kanssa kommelluksiin?
Tatu: - Venäjällä ei soiteta levyraadille vaan meininki on aina katossa. Vilpitöntä innostumista livemusiikista.
Une: - Miehän en viimeks ollu mukana siellä mutta pojilta kuulemani perusteella aika erilainen meininki siellä taitaa olla. Vissiin vähän semmonen Elä päivä rockstarana -meininki. Ei voi kun sanoa, että innolla ootan. Tuosta matkasta on tarkotus jonkinlainen matkapäiväkirja vääntää mahdollisesti kuvien kera, jonka sitten löytää meijän nettisivuilta. Viimeks ei tainnu mitään ihmeellistä tullimiesten kanssa tapahtua...saas nähdä miten käy tällä kertaa.
Levyllä rauhallisempi Friday At The Park eroaa kolmesta muusta kappaleesta, jotka paahtavat selkeästi pari vaihdetta isommalla kaasulla. Kummat ovat bändille mukavampia – niin tehdä kuin soittaa – rauhalliset fiilistelyt vai nupit kaakossa paahtavat menorykäykset?
Tatu: - Eihän meillä ookkaan muita hitaita kun tuo Friday, ja se on keikoilla ihan juhlaa vähän rauhottua. Kunpa sellasia tulis lisää, mut ku se ei tunnu olevan edes biisintekijän hallinnassa.
Une: - Kyllä molempia on yleensä oikeen mukava soittaa. Riippuu vähän fiiliksestä ja vastaanotosta. Jotenkin välillä tuntuu, että se on keikoilla vähän semmonen yksinäinen susi. Ehkä jos livesettiin toisen tuommosen vähän kevyemmän palan sais, nii tuo tunne häviäis. Mutta tuohan se semmosta mukavaa vaihtelua siihen paahtamiseen. Ja kyllähän tuollasiin rauhallisempiin biiseihin saa ujutettua helpommin pientä "jamittelua". Tai ainakin miusta.
Kosketinsoittajanne Eino kertoo harrastuksikseen autoilun ja sakot. Paljonko niitä sakkoja pitää saada, jotta siitä voi ihan harrastuksen rakentaa?
Tatu: - Yks per kuukaus on ihan ok, ja kilvet pitää menettää silloin tällöin. Nyt se on menettänyt autonkin, niin harrastus on katkolla.
Une: - Eino tarkenti tätä vielä sen verran, että kahet parkkisakot kuukaudessa riittää. Muita kuskista johtuvia sakkoja se ei kuulemma kerinny ennen auton lähtöä saamaan... Autosta johtuvia se tais kyllä saaha sitäkin enemmän.
Tätähän teiltä tietysti aina kysytään... Eli juontaako yhtyeen nimi juurensa neiti Lewinskyyn?
Tatu: - Kyllä vain. Nämä kaksi sanaa yhtyeemme nimessä saivat maailman mahtavimman suurvallan täysin sekaisin!
Missä on Monica’s Lips vuonna 2010?
Une: - Jaa-a... toivottavasti todella monen ihmisen levyhyllyssä ja loppuunmyydyllä maailmankiertueella. No ei, katellaan päivä kerrallaan. Turha ruveta oottelemaan liian isoja.. lopulta tippuu vaan korkeemmalta ja mustelmat on isompia.
Ilkka Valpasvuo, kuvat ML
