03.07.2004
Kaupunginpuisto/Hämeenlinna
Vuoden 2004 Ämyrockissa, tuossa 30-vuotissynttäreitään viettäneessä Hämeenlinnan sympaattisessa ilmaisfestivaalissa, koettiin jotain, mitä ei muutamaan vuoteen ole tullut vastaan. Pääesiintyjä ei nimittäin lopulta näyttäytynyt. Nyt paikalla olleet ihmettelevät, että mitä ###tua se äijä koittaa selittää? Kyllähän siellä nähtiin niin Peitsamot kuin Röyhkätkin. Katsokaas, minulle suomalaisten festivaalien pääesiintyjä on muista esiintyjistä riippumatta AINA aurinko, joka tällä erää loisti poissaoloaan. Ei se haittaa,vaikka välillä satelisi tai ilma olisi pääasiassa pilvinen, mutta kyseessä olevan lauantain kohdalla sadepilvien vesihanat olivat kyllä jopa meikäläiselle liian innokkaita. Vettä siis tuli pahimmillaan useamman tunnin putkeen kuin saavista. Silti väkeä nähtiin Kaupunginpuistossa kohtuullisesti, sadevarjojen ja sadetakkien kirjo oli näkemisen arvoinen.
Ämyrockin perinteisiin kuuluu, että itse tapahtuma on yleisölle ilmainen ja sitä rahoitetaan tukirahoilla. Myös paikalle saapuvat artistit yleensä kiristävät hiukan ohjehintojaan alaspäin tapahtuman luonteen mukaisesti ja tulevat ylpeinä mukaan suomen vanhimpaan yhtäjaksoiseen ilmaisfestivaaliin. Päätapahtuman ollessa ilmainen järjestää virkeä Ämy ry tapahtuman tiimoilta iltakklubeja, joita tällä kertaa oli joka ilta keskiviikon M.A.Nummisesta lauantain päätösklubeihin. Itse kävin perjantain ”isolla” klubilla paikallisessa Sirkuksessa, jossa soitti koko kansan rytmiorkesteri numero yksi, Don Johnson Big Band sekä lämmittelijänä toiminut Parolan industrial-rytmi-duo Phuzy. Näistä voi mainita sen verran, että Phuzy on livenä levyään toimivampaa tehdashallitiputtelua, vaikka pientä takakireyttä ja jännitystä nuorten poikien esiintymisessä aistikin. Jonsonit taasen soittivat keikallaan myös ainakin itselleni ennen kuulemattoman biisin. Koko keikkaa en paikalla ollut, mutta aika harvalta näytti Hämeenlinnalaisyleisö (vaikka paikalla olikin viitisensataa henkeä). Sen isompaa sanomista en klubeista ajatellut tarjoilla, vaan keskityn itse asiaan. Valitettavasti sääoloista johtuen itse asiakin jäi omalta kohdaltani hiukan tynkäversioksi.
Kekkerit aloitti puistolavalla nähtävästi Turenkilainen kolmen hengen bluesahtavaa hardrockia/bluesrockia veivannut Gobkooh. En tältä ennestään tuntemattomalta artistilta odottanut etukäteen mitään, joten odotukset ylitettiin. Groovella bassolinjalla rokannut trio sai jopa nyökyttelemään positiivisesti. Erittäin positiivinen alku Ämyyn, vesisadekin oli tässä vaiheessa vielä hetkittäistä. Yllätyksellisesti jo puoli kahdelta soitti Ämyikoni Kari Peitsamo, jonka tutun oloista keikkaa seurasin kentän toisesta päästä, oluteltan suojista. Vettä nimittäin tuli Peitsarin aurinkoisesta karismasta huolimatta. Silti hulppea määrä sateenvarjojen alle kätkeytyneitä faneja nauroi ja lauloi Karin mukana. Thank you, you have been a wonderful audience, sekä muut tutut Kari –lainit nivoivat Kauppaopiston naisia ja Hey Judea yhteen, aloittipa kansanedustustehtäviin kiinnostusta viime vuosina osoittanut kommunistimme settinsä mainiolla Europarlamenttiin -biisillä.
Elämä Karin jälkeen jatkui kesäteatterin lavasteissa ja katsomossa esiintyneiden alueohjelmien tahtiin. Ensimmäisenä läänintaiteilija Kari Mäkiranta tarjoili ämyläisille nelihenkisen yhtyeensä voimin yhden kappaleen musiikkinäytteen, joka oli laulaja-kitaristin käsialaa. Herkkää suomipoppia, olisiko biisin nimi ollut Kyynel? Erikoisemmmaksi asian tekee se, että mainittu solisti oli Ämyä varten lomalla vankilasta, ja sai näin tilaisuuden esiintyä julkisesti. En tiedä, olisiko tiedon saanut paljastaa, mutta ei kai se ketään haittaakaan? Lyhyen, ehkä vielä hiukan hapuilevan maistiaisen perusteella kehotan herraa nykyisen ”komennuksen” jälkeen jatkamaan musiikin parissa. Ei ollut nimittäin lainkaan pöllömpi kappale.
Oma ja monien muidenkin pääesiintyjä juhla-Ämyssä oli seuraavana puistolavan vallannut Deep Turtle. Jazzcore-trio on mielestäni yksi kotimaan parhaita livebändejä ja lavan edustasta löytyi monia samaan suuntaan ajattelevia faneja, joiden riehumista ei haitannut edes kaatosateeksi yltynyt epävakainen sää. Tämän huomaisivat myös lyömissä taituroiva Mikko Erjossaari, basisti Tapio Laxström sekä kitarasta, hälyäänistä ja laulusta vastaava Pentti Dassum, jotka innostuivat itsekin erinomaiseen suoritukseen. Poukkoilevan paahdon kapellimestaruus kuulunee Erjossaaren lyömiin, joita kielispesialistit seuraavat ja tuovat oman riehakkaan panoksensa kokonaisuuteen. Espanjankielisiä vokaaleja, kieroja bassokuvioita, junnailevia lyömiä ja jopa raivoavaa kitaraa... Hyvässä hengessä soitetun keikan lopuksi Mikko lähti tarkastamaan, että kuinka paljon sitä vettä yleisön niskaan todella tippuu (sitä muuten tuli oikein urakalla) ja meinasi juoksuretkellään ”myöhästyä” encoresta. Loistavaa! Jos olisin itse ollut valitsemassa juhla-Ämyyn esiintyjiä, olisi Turtle ollut ehdoton ensimmäinen valinta.
Meanwhile at the Kulttuurilava... jolla nimellä mainittu kesäteatterin lava oli nimetty. Tai ei oikeastaan samaan aikaan vaan heti Turtlen keikan jälkeen oli alueohjelmistossa vuorossa jälleen yksi friikkisirkus, mainiosti nimetty Sirkus Tapaturma. Ennen varsinaisten ohjelmien alkua kävin ystäväni kanssa tutustumassa alueelle pystytettyyn ympäristötaidenäyttelyyn, jossa muun muassa männyn ympärille ripustetyt hylsyvyöt (hevimänty), punaisiksi käärityt puut sekä erilaiset ripustukset vakuuttivat. Poistuessamme näyttelytilana toimineesta rauniolinnasta törmäsimme keskelle kolmen Tapaturmalaisen organisoimaa krokettipeliä. Rata kulki näyttelystä aina kesäteatterin lavalle asti ja mailoja käytettiin melkein muuhunkin kuin pallonlyöntiin. Hilpeitä veikkoja. Itse ohjelmaan kuului synkkä musiikki, tulennielentää (sateesta huolimatta), lävistysriiputuksia, nauloilla kävelyä yms. En ihan koko ohjelmaa seurannut, mutta moinen ”lusikka nenään” –meininki on mielestäni erinomaista ohjelmaa rokkifestarien alueohjelmana.
Desibelimies Che Jokelaisen mielipidettä kysyttäessä pääesiintyjän viitta olisi ilman muuta laskettu Suomen hulluimman kansan savolaisten oman trion, The Micragirlsin hennoille harteille. Japanilaistyylistä kahjogaragea kitaralla, rummuilla ja koskettimilla räimivä kolmikko ei ehkä saanut yleisöä aivan samanlaiseen hurmokseen, mutta ainakin meidän remmillemme paahto kelpasi. Mitään yletöntä taitoahan soitossa ei ole, mutta kyllä My My Micraboyn kaltaiset renkutukset ovat bilerokkausta parhaimmillaan. Ei mitenkään riehakkain Micrakeikka, mutta vesisadekin oli aika synkkää. Silti musiikki toimii ehkä kaikkein parhaiten ulkona verrattuna levyihin tai klubeihin.
Ultramariini Hämeenlinnalais-orkesterina veti taas lavanedustan täyteen, mutta itse en jaksanut viisikkoa kauaa sateessa seurata. Heleää suomenkielistä poppista ja tarttuvia biisejä Mariini osaa kyllä tehdä ja debyyttipitkäsoitto Juuri ja juuri olemassa kuuluu omiinkin suosikkeihin, mutta mitään uutta ei bändin setissä tuntunut olevan. Toki Kaupunginpuisto on ilmaan muuta Ämyn teemabiisi vuosimallia 2004, Soma oli mukava kuulla... Elohopeaa oli kerrankin aika vaisu, vaikka erinomainen biisi onkin. Matin akustinen kitara teki kuulemani mukaan tenän keikan aikana, vaikka en itse sitä nähnytkään...
Tässä vaiheessa alkoi vedentulo käymään yli sietokyvyn. Ei se ylhäältä tuleva niin paljon haittaa, mutta kun koko kenttä alkaa olla yhtä lätäkköä, alkavat jalat kärsiä liiaksi kosteusvaurioista. Vaikka Problems?, Paarma&Nopsajalka sekä Kauko Röyhkä olisi kaikki ollut mukava nähdä, päätimme puristaa vedet lahkeista... Sisätiloihin, lämmintä ruokaa ja juomaa... Rajansa se on festaritunnelmallakin. Niin ja tulihan se Röyhkäkin nähtyä, tosin vain rautatieaseman kahviossa matkalla märkään Ämyyn.
Ilkka Valpasvuo
