23.07.2004
Puntala/Lempäälä
Puntala-Rockia vietettiin jälleen mukavan leppoisissa merkeissä Puntalan leirintäalueella, viitisentoista kilometriä Lempäälästä Pirkkalan suuntaan. Säiden haltiat tarjoilivat hiukan vettä ja mukavasti aurinkoa eli kokonaisuutena melko kuuman ja kostean viikonlopun. Punk-orientoituneiden ihmisten kesän ykköskemut tarjoilivat sekä kotimaan ykkösnimiä sekä mielenkiintoisia ulkomaanriekkujia. Järjestäjä Lempäälän Karuselli ry (LeKa) huolehti mallikkaasti järjestyksestä, pannassa olevia lasipullojakin pääsi tyhjentämään muovipulloihin portilla. Kaljaa oli tarjolla, samoin sapuskaa. Sekä tietysti levymyyntiä ja oheistuotteita, niin myyntipöydillä kuin suoraan artisteiltakin kädestä käteen –periaatteella. Leirintäkin toimi, paitsi hivenen märän heinikkoalustan osilta. Kävelytien vieressä oleva muutaman metrin kaistale oli jopa varsinaista suota, johon mulasi lähes joka toinen kerran jos toisenkin. Jotkut halusivat pyöriä mutavellissä ihan tahallaankin...
Hyvin organisoiduilla bussikuljetuksilla pääsi paikalle hyvin, vaikka perillä voikin todeta olevansa todellakin keskellä ei mitään. Aikataulumme mahdollistivat paikalle saapumisen vasta seitsemän aikoihin, jolloin ensimmäiset viisi orkesteria olivat jo ehtineet annoksensa tarjoilla. Ensimmäinen kuulemani yhtye, juuri Tammerfestin My Own Summerissa fiilistelemäni Frivolvolkin jäi teltanpystyttämis-projektin varjoon, vaikka hyvältähän poikain sympaattisella, rinteessä törröttäneellä mökkilavalla esittämä hoocee-paahto kuulosti alueen toiselta laidaltakin kuultuna. Ensimmäinen päälavaorkesteri, jota tuli tsekkailtua oli hämeenlinnalainen Unkind. Metallihtavaa hc:tä, menolla ja meiningillä. Solisti Mannio aloitti keikan maski naamalla, mutta ei kauaa viihtynyt sen takana. Kaiken kaikkiaan aika peruspaahtoa suomenkielisellä riekunnalla. Umpisuolixin soittamia Appendix -covereita en lähtenyt tsiigamaan, muutenkaan tuollaista jatkuvaa lavalta toiselle sinkoilevaa ohjelmaa ei oikein jaksa. Päätinkin keskittyä tsekkailemaan niitä ihan oikeasti kiinnostavia akteja ja luonnollisesti myös viettämään rentoa hengauselämää frendien seurassa. Uimaan ja syömään... nurmipainiakin oli luvassa.
Festareiden kokeneinta kotimaista kaartia edusti Kohu-63, jonka esityksessä etenkin solisti Lätän ilmeikkäät venkoilut viehättivät. Parilla kuusikielisellä ja rytmiryhmällä aseistautunut yhtye paukutti ihan mukavaa peruspunkkia ja Lättä antoi takaisin vanhoille vittuilijoille välispiikeissä. Yli 30 vuotta hengessä mukana and still going strong. Niin oikein. Sivulavan Abnormi samoin kuin päälavan seuraava esiintyjä Dad’s Army menivät syystä tai toisesta hiukan ohi, mutta seuraavaa sivulava-aktia ei tullut mieleenkään missata.
Alkukesästä Desibelin valokeilassakin vieraillut kahden miehen rumpubassogrindcore-yhtye Cause For Effect soittaa kiivaasti rymistellen poukkoilevilla bassolla ja rummuilla lyhyen ytimekkäitä rypistyksiä, joihin basisti Tuomo mörisee jotain sanomaa. Jälleen ainakin kolmen a4:sen verran biisilistaa käytiin läpi ravivauhtia ja kun yleisössä tsekkaili ympärilleen, viihdytti kaksikon kohkaus monia muitakin kuin meikäläistä. Tuomon mörisemät tulevien kappaleiden nimet välispiikkeinä hymyilyttivät, The Cosmik Experiencen nimen muutaman muun ohessa jopa tunnisti. Erittäin mukava annos hiukan erilaisempaa äänimaailmaa kymmenien ja taas kymmenien punkrock- ja hoocee-aktien seassa.
Päälavan seuraava soittajapoppoo, kiivaasta punkrockia veivaava No Shame kuuluu omiin suosikkeihini, vaikkakin Puntalan keikka oli tällä kertaa kohtuullisen tukkoista veivausta. Johtuiko kenties alkukesän soittotauosta vai äänentoistosta? Eipä silti, kiivaasti kitaroitaan nostelevalla nelikolla on hyviä, tarttuvia ja asenteellisia biisejä ja pääasiallinen laulusolisti Sampsa on vaaleanpunaisen kitaransa kanssa näyttävä keulakuva. Meininki on tiukkaa ja poseeraavaa, ja uuden ska-vaikutteisen biisin kuultuani täytyy todeta yhtyeen hetkittäin kulkevan jopa yllättävän lähellä Sampsan paidassakin loistaneen Rancidin vanavettä. Perjantain rokein veto ilman epäilyksen häivää.
Slovakialainen hoocee-porukka SxIxKxA ei nimestään huolimatta kuulu jokajouluisiin sorkkaeläimiin, vaikka solisti olikin jo kuullut mitä yhtyeen nimi suomeksi viestittää. Bändi kärsi pikkulavalla äänentoisto-ongelmista: laulumikkiin ei millään tahdottu saada volyymiä ja keikka jouduttiinkin polkaisemaan käyntiin kerta toisensa jälkeen. Vaikutelmaksi jäi toki vauhdikas, mutta silti aika perushoocee-vääntö.
Illan odotetuin esiintyjä oli ilman muuta hämärän laskeuduttua päälavan edustan täyttänyt brittiviisikko Citizen Fish. Bändi tarjoaa radikaalia sanomaansa kepein välinein; letkeästä kiivaaseen vaihteleva ska-potku moottoriturpa Dickin kansaa herättelevine lausuntoineen niin biiseissä kuin niiden välissäkin tarjoili Puntalalle koko festivaalin parhaat tanssikekkerit. Trumpetistin täydentämä ydinnelikko osaa soittohommansa ja pitkä kokemus kuuluu ja näkyy. Tunnelma oli vaikuttavan lämminhenkinen, silti samalla kiivas. Jotenkin huulille jäi sellainen maku, että juuri näin tämä homma parhaiten toimii. Hymy huulilla asioita reilaan...
Vaikka virallinen ohjelma olikin tätä myöten päätöksessään, liikkui paikalla huhuja Valse Tristen mahdollisesta akustisesta keikasta, jota vahvisti kuuluttajan vihjailu samoihin suuntiin. Niinpä nelikko löytyikin olutalueen kulmasta kahdella mikillä, pioneerihenkisellä rumpusetillä ja koko keikan vinkuneella kitaravahvarilla vahvistettuna (puhumattakaan herrojen sisäisistä vahvistuksista). Triste järjesti yleisölle osallistumismahdollisuuden keikkaansa soittamalla mitä vaan kappaleitaan, joita joku vapaaehtoinen pyöräyttää paikalle roudatusta arvontapyörästä. Eli ei kun bingoamaan...
Meininki jatkui monen kohdalla läpi yön, mutta oma seurueemme vetäytyi melko aikaisessa vaiheessa levolle. Jos sitä nyt levoksi voi sanoa, kukaan ei sentään tullut teltasta läpi.
Ilkka Valpasvuo
