Annikin Tähtimusiikkifestivaali

Annikin Tähtimusiikkifestivaalin korkkasi juhlavuonna kahdella kitaralla esiintynyt Skeleton Chords. Vinguttelevammasta puolesta vastasi sähköisellä mallilla alan taituri Jaan Wessman, laulu jakaantui Jaanin ja duon naispuolikkaan kesken. Kaksikko esitti siis puoliakustista, hivenen folkahtavaa tunnelmointia, jossa laulu ja kitaravaeltelut nousivat pääosiin. Mitään hirveän innostavaa touhusta ei irronnut, mutta kyllähän tyyli sopi hyvin aurinkoiseen alkuiltapäivään.

Kukka- ja Viihdeimperiumi -yhtyeistä tuttu Tuomas Toiviainen alias Moppi oli odotettu vieras. Edellisen duon tapaan kaksilla kielillä yhdessä Niittymäen Markon kanssa soittanut Moppi esitti suomen ja englanninkielisiä tunnelmointejaan hilpeissä tunnelmissa, jota viritti miehen hersyvät välispiikkikommentoinnit. Moppi on mies joka taitaa niin heleän popin, iskelmän kuin uutena aluevaltauksena homorokin. Nyt mentiin aika popisti ja tärkein koukku tuntuikin olevan sekä esiintyjän että tarinoiden välittömyys ja sympaattisuus. Mopin keikan jälkeen olo oli sekä hilpeä että euforinen. Hyvä!

Sitten tuli yllätyksiä. Illalla Klubilla soittava etelä-afrikkalainen Teba nousi lavalle puolen tunnin reggaesettiä varten, joka kyllä pisti ihmisiä liikkeelle, muttei mitään perusreggaeta kummallisempaa tarjoillut. Perusnytkettä kuuden miehen voimin.

Kumma heppu & lopunajan voidellut ei hirveästi innostanut viulumausteisine soitantoineen. Ainakin tällä kertaa koskettimet eivät olleet mukana, vaan rytmiryhmän, viulun ja kitaran tahtiin mentiin. Yhtye on toiminut kauan, silti vieläkään en löydä mitään sen kummemmin vangitsevaa bändin materiaalista. Keskityinkin nauttimaan auringosta, maistelemaan puffetin tarjontaa ja seuraamaan, kuinka ihmiset viettivät Annikkia.

Suomiräpin tuleva toivo Tuomas pisti juontajana toimineen Seren sinne harvemmin nähdylle paikalle eli huolehtimaan biiteistä. Miekkosen Annikki oli Tuomaan ensimmäinen esiintymisensä ja se näkyi valitettavan paljon. Miehen ulosanti ei vauhdikkuudestaan huolimatta ollut kovin soljuvaa, biitit menivät jatkuvasti sekaisin eikä sanailujen sisältökään oikein iskenyt tulta. Silti Tuomaassa on kyllä potentiaalia, mutta julkisia esiintymisiä varten sietäisi kyllä treenata hiukan paremmin. Kävi lähinnä ärsyttämään, vaikka ilmaisfestivaali onkin ihan hyvä paikka aloittaa. Ihan sympaattisen oloinen heppu toki.

Helsingistä asti paikalle saapunut Sydän, sydän soittaa tuoreimmalla levyllään akustisilla kitaroilla paahtavaa, silti raskasta ”vinoheviä”, jossa kierot äänipyrskähtelyt, hivenen vinoutuneet tarinat ja raskaasti bassolla nykivä paahto lyövät kättä onnistuneesti. Näin oli myös livenä Annikilla, jossa eritoten nelikon bassokuviot soivat vahvasti. Yleisömassan läpi meininki kuulosti hetkittäin paljon akustiselta Nirvanalta ja melkoista moshausta istuva nelikko lavalla heittikin. Synkkää, raskasta ja progeilevaa on ihan toimiva kuvaus Sydän, sydämmestä myös livenä. Joskus olisi kiva nähdä yhtyeeltä myös sähköinen versio, jotta voisi vertailla nykyistä ja vanhempaa soundia. Tämän lehden sivuilla kieltämättä huonosti muotoillussa levyarvioissani pohdin kuinkahan mahtaa moinen vinompi ote purra suomalaisiin, mutta ainakin Annikilla tuntui yleisö pitävän ja onhan nelikko kyllä hyvä siinä mitä tekee. Päivän raskain annos, akustisuudestaan huolimatta.

Jos oli repivyyttä ja synkeitä tunnelmia Sydämellä, oli sitä myös seuraavalla artistilla. Ville Leinonen esitti tällä kertaa opiskeluaikojen sydänveren repimisiään eli Raastinlauluja, joissa tuota angstia ja riivaajaa riittää. Villeä oli tukemassa koskettimissa Risto Yli-Härsilä, bassossa Risto Puukko ja efekteissä, helistimissä ynnä muissa vastaavissa Sami Sänpäkkilä. Eli Raastin 2017. Tiedä sitten mitä tuolla luvulla haluttiin viestiä, mutta ainakaan sitä kaikkein herkintä runopoikaa ei ollut tarjolla. Eikä kyllä kaikkein tarttuvinta tavaraa ole minun korvaani Leinosen tuotannossa nuo Raastimet ja muut, vaikkakin tunnetasoltaan keikka oli aika sykähdyttävä. Ei siis kyynelehtivä, vaan pikemminkin raivokas ja repivä. Ja esiintyjänähän Leinonen on omaa luokkaansa. Kokemus tämäkin.

Koska aikataulut olivat ainakin sen puolisen tuntia keturallaan, jäi loppuohjelmisto mukaan lukien iltaklubi tällä kertaa väliin. Voin silti edellisen näkmeäni keikan perusteella suositella ainakin Dadao Trion juurevaa akustista funkkia. Kokonaisuudessaan Annikki oli jälleen mainio, kivoja ihmisiä kivalla säällä. Lisäpohdintaa aiheesta löytyy täältä.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo