Varasteleva puutarhakääpiö, Kolina

Jeejeessä piti olla tarjolla kaksi suomenkielistä rock-orkesteria, mutta Kolina oli estynyt rumpalin äkillisen sairastumisen takia. Rokkibaarissa esiintyikin vain yhtyeen laulaja-kitaristi Henri Kalliomeri puoliakustisen kitaran keralla. Ja jotenkin tuo suomirokki kuulosti aluksi jopa oikein hyvältä tuolla lailla riisutulla kaavalla. Viitisen biisin setin avannut Lipeää oli vielä ihan kelpo biisi, mutta muuten touhu kääntyi ihan näin soolonakin aika tasapaksuksi tarinoinniksi. Mitenhän sitten lienee ihan neljän miehen kokoonpanolla? Joka tapauksessa, hiukan valjuksi jäi.

Samoin tamperelainen Varasteleva puutarhakääpiö jäi kaikesta huolimatta hiukan keskeneräiseksi. Mainiosta nimestään huolimatta viisikon musiikki taipuu hiukan liian perinteiseksi melodiseksi suomirockiksi. Vaikka sieltä löytyy muun muassa valssi ja bossataustoja, kiivaampien kohtien töksäytteleviä vaihtoja rauhallisempiin, hiukan kieroja sanoja ja niin edelleen, ei soiton kulmikkuus ja äkkivääryys oikein tahdo riittää. Solisti Tommi Hilli alkoi loppukeikasta päästä ihan hyvin liikkeelle, mutta yleisesti ottaen mieheltä kaipaisi enemmän laulua, vähemmän lausuntaa. Eli lissää reenausta...

Eihän sitä YUP:tä ole toki mitään järkeä suoraan kopioida, mutta jonkinlaista pirullisuutta tai ilkikurisuutta tuo VPK:n touhukin kaipaisi lisää. Tosin niillä lääkkeillä hommassa voisi alkaa olla liikaakin Puoskaria. Martikaisella ja kumppaneillakin on touhussaan pohjana se progehevi, johon on saatu vastapainoa keveämmistä puolista. Kääpiön kohdalla tuo raskaampi puoli puuttui ja ehkä juuri se jätti hiukan kylmäksi. Tiedä sitten hänestä, mitään suoraa onnen kaavaa minun sydämeeni ei ole bändille tarjota, sori vaan. Toki pitää muistaa, että yhtye on alkutaipaleella vasta ja kaavassa on kuitenkin ihan mielenkiintoisia makuja. Tivolipsykedeelinen Kynnettömät kädet nousi omaksi suosikikseni Jeejeen setistä. Myös esiintymispuolella Tommi jäi poseerauksineen hiukan yksinäiseksi. Ehkäpä tällaista outouden tavoittelua pukisi paremmin hiukan teatraalisempi kokonaisuus?

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo