15.11.2005
Tiedättekö, mikä on kaikkien aikojen myydyin hiphop-albumi? Kyseessä on maailmanlaajuisesti 20 miljoonan lätyn myyntiin yltänyt Fugees-kolmikon vuonna 1996 julkaisema kakkosalbumi The Score. Hiphopin eittämätön klassikko on letkeä rytmimusiikillinen sekametelisoppa, jossa johtotähtinä on räp, solisti Lauryn Hillin sielukas laulu ja idearikas erilaisten musiikkiperinteiden yhdistäminen ja lainaaminen Bob Marleyn reggaesta Roberta Flackin souliin ja niin edelleen. Ensi kertaa Suomeen 1. joulukuuta saapuva kolmikko on jälleen ajankohtainen, palattuaan yhteen yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Fugees perustettiin New Jerseyssä 80-luvun lopulla, kun Lauryn Hill ja Prakazrel ”Pras” Michel tapasivat high schoolissa ja aloittivat yhteistyön. Prasin serkku Wyclef Jean liittyi sittemmin Tranzlator Crew:n nimellä toimineeseen ryhmään. Kolmikko sai sopimuksen Ruffhouse/Columbialta vuonna 1994. Haitilaisia pakolaisia tarkoittavasta refugees-sanasta lyhennetyn nimen Fugees otettuaan bändi julkaisi seuraavana vuonna gangstaräpin parissa pyörineen debyyttinsä Blunted On Reality. Jazzahtavan räpin, gangstan, doo wopin, reggaen ja r´n´b:n luova keitos The Score on kuitenkin se klassinen teos, mistä yhtye tänäkin päivänä tunnetaan. Tähän mennessä yhtye ei vielä ole seuraajaa tehnyt napakympilleen, mutta soolouriltaan yhteen palanneelta kolmikolta ilmestyi sinkku tänä vuonna ja pitkäsoittoa lupaillaan vuodeksi 2006. Siis kymmenen vuotta The Scoren jälkeen.
Osuvien sämplejen etsimistä, löytämistä ja jalostamista ja niiden päälle bilenostatusta mikkimestareilta. Eikös siinä ole se hiphopin kaava, kun vielä lisätään tarpeen mukaan orgaanisia soittimia, oikeaa laulua, ja vaikkapa hivenen levyjen hinkkaamista? The Scorella nuo elementit yhdistyvät mainiosti. Red Intro ja How Many Mics menevät vielä peruslämmittelynä, mutta vanhasta 60-luvun doo wop-klassikosta Ready Or Not, Here I Come (Can't Hide From Love) muokattu Ready Or Not on yhä edelleen yksi tarttuvimmista hiphop-raidoista Enya-sämpleineen kaikkineen.
Luovasta lainailusta nykiväksi hitiksi –kaava toistuu yhtä lailla kaikilla levyn kovimmilla hiteillä, kuten Teena Marien Oh La La La:sta muokatulla Fu-gee-la:lla ja yhtyeen suurimmalla hitillä Killing Me Softly, alunperin siis Roberta Flackiä. Vielä suoremmin alkuperäisen hengessä kulkee Marley-hitti No Woman, No Cry. Bändin kovimmaksi ”omaksi” hitiksi The Scorella nouseekin Pace 1:in, Ra Digga:n ja Young Zee:n vahvistama Cowboys... Ilman sämplejä tämäkin levy olisi aika kuiva tapaus.
Mikä The Scoressa sitten on niin käänteentekevää? No, sen lisäksi että se on se myydyin ja siltä löytyy tänäkin päivänä todella mainiolta kuulostavia kappaleita, se myös valtavirtaisti hiphoppia vallalla olevan gangsta räpin uhosta vähän niinkuin ”kaiken kansan musiikiksi”. Ghetoista ja pakolaisuudesta yms. voi laulaa uhoamatta, letkeästi ja silti kantaaottavasti. Voikin sanoa, että The Scoren myötä hiphop kasvoi aimo rykäyksen kohti aikuisuutta. Tiedä sitten, mitä pitäisi ajatella siitä, että jo tehtyjä sävelkulkuja ”lainaamalla” noustaan maailmanmaineeseen. Joka tapauksessa, niin hiphop toimii.
Entä mitä tapahtui The Scoren jälkeen? Fugees teki ensin kiertuetta, mutta poistui estradeilta Hillin saadessa jälkikasvua. Sillä aikaa Wyclef julkaisi sooloalbuminsa The Carnival Featuring The Refugee Allstars. Vuosi 1998 näki Hillin suurta menestystä keränneen The Miseducation of Lauryn Hill-soolon, pari vuotta sen jälkeen Wyclef pisti toisen soolonsa ulos. Ja mitäkö teki Pras? No, mieleen on jäänyt ainakin miehen megahitti Ghetto Superstar.
Mistään konkreettisesta erosta ei nähtävästi ollut kyse, kaikilla vain tuntui olevan paljon muuta tekemistä. Nyt yhteiselle työskentelylle tuntuu jälleen löytyvän aikaa ja uutta materiaalia odotellaan. Huhujen mukaan tuleva albumi siirtyy hiukan kolmikon debyytin suuntaan. Se kuullaan sitten... Onko Fugees parhaat päivänsä nähnyt vai jopa entistä kovemmassa kunnossa? Siitä saanee ainakin jonkinlaista kuvaa Helsingin Areenalla torstaina 1. joulukuuta.
Teksti: Ilkka Valpasvuo
