04.11.2005
Factory/Helsinki
Progressiivisen rockin laitamilla liikkuva Hydra on tuore helsinkiläinen tuttavuus. Musiikillisesti yhtye ammentaa vaikutteensa 1960-luvun esiprogressiiviselta kaudelta. Sanoitusten aiheet ja kantaaottavuus taas ovat 1970-luvun lopun punk-ideologian sukulaisia.
Hydran musiikissa näkyvät sävellyksiin ja sovituksiin uhratut ajatukset. Väliosien, aloitusten ja lopetusten hivenen koukkuiset rytmiset sovitukset lisäävätkin mielenkiintoa ja tuovat yllätyksiä. Samalla vältetään suoraviivaiselta kohkaamiselta, johon hukkuvat sekä sanoitukset että sanoitusten ajatukset. Hydran keikkasetin selvästi heikoin lenkki onkin pari suoraviivaisempaa punk-rallia.
Musiikillisesti Hydra on jonkinlainen köyhän miehen Led Zeppelin. Syy mielleyhtymälle lienee kitaristi Robbe Veiholan soittotyyli. Selvempiä musiikillisia esikuvia - tai viitteitä esikuviin - ovat mielestäni sellaiset 1960-luvun esiprogressiivisen kauden orkesterit kuten MC5, Troggs, Flamin´ Groovies ja Stooges - ehkä myös Yardbirds. Muihin orkestereihin vertaaminen ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista, mutta se helpottaa Hydran musiikkia vähemmän tuntevia sijoittamaan musiikin päässään johonkin viitekehykseen.
Kun ikääntyneiden progressiivisten rock-yhtyeiden lyyrisessä maailmassa liikutaan Marsin kaasukenttien tapaisissa sfääreissä, on Hydra valinnut toisenlaisen tien. Yhtye laulaa suomeksi ja uskoo ilmeisen vahvasti musiikkiin sisältyvien viestien maailmaa parantavaan voimaan. Hydra onkin välttänyt suomalaiseen rock-lyriikkaan tavallisesti sisältyvän kyynisyyden ja parkumisen kadonneiden elämän valttikorttien perään. Hydran lyriikoissa on samanlaista kirkasotsaisuutta ja idealistisuutta kuin oli 1970-luvun punk-orkestereiden sanoituksissa. Kun vokalisti Susanne Paju kysyy, onko täällä tänään vaimonhakkaajia ja laulaa kertosäkeessä "hakeudu hoitoon", ei sanoma jää kenellekään epäselväksi. Pelkkien sanoitusten perusteella Hydra voisi olla legendaarisen Kollaa kestää -yhtyeen serkku, mutta sanoitusten, soittotaidon ja sävellysten perusteella SE!-yhtyeen pikkusisko.
Hydra soittaa trio-pohjalta. Kitaran, basson ja rumpujen yhdistelmä progressiivisen rockin esittämiseen on vaativa yhdistelmä, mutta ei tavaton. Parannettavaa soundissa on vielä jonkin verran, jotta soitto tuottaisi sävellyksiä ja sovituksellisia ideoita tukevan maton. Kitaristi Robbe Veiholan livesoundi on soundimaailmaltaan keskiraskas. Vaikka Veihola ei olekaan kompastunut soundeissaan raskaan rockin kliseisiin, muistuttaa soundi turhan paljon metallimiesten suosimaa synteettistä maailmaa. Synteettisyyteen yhdistetty kuivuus ja soundin kapeus latistaa trion työskentelyn osin turhan ohueksi. Hippiprogeen potkua ja paksuutta antaisi paremmin Hendrix-tyyppinen roots-soundi. Marillionin Steve Rotheryn soundeista voisi myös ottaa mallia - silti soundien valinta ja arviointi on kuitenkin vain ja ainoastaan subjektiivista pohdiskelua. Täydennystä Hydraan lieneekin odotettavissa, koska keikan päätteeksi orkesteri kertoi etsivänsä kosketinsoittajaa.
Hydran yhteissoitto kulkee harjoitellun oloisesti. Soitannollista kompurointia ei korvakäytäviin tarttunut. Energia ja svengi taas tulevat mukaan kokemuksen ja esiintymisten myötä. Miksauksessa kannattaa kiinnittää huomiota laulusoundiin ja laulun nostamiseen riittävän korkealle. Muuten lyriikka ja laulujen tärkeä sanoma jäävät kuulematta. Factory ei lavalaitteiden puolesta ole kuitenkaan paras mahdollinen paikka arvioida bändin live-soundia. Seuratkaa Hydraa!
Teksti: Petri Sallinen
